JUSTIINA: Eikä. Muutenhan vain tiedustelin, kun minusta tupaan näytti, ikäänkuin täällä olisi joku käynyt.
MIILI: Sitähän minäkin… Joku ehkä lienee ilman vain aikojaan… tästä ohi puikahtanut.
JUSTIINA: Annas olla! Kuunnellaan sen laulua!
MIILI: Kuunnellaan!
JUSTIINA (Kun Janne on lopettanut laulunsa ja hiljakseen viheltelee sen loppuosaa): Sinunpa äskeinen laulusi oli niin alakuloinen. Mitä se semmoinen alituinen nuotti tietää? Eihän tuo nyt oikein sovi…
MIILI: Sehän se juuri minulle —
JUSTIINA: Niinkö? Ethän sentään alkane vielä "Vihurille" kade olla, vai, Miili?
MIILI: No, jospa ei muille, niin joutaa hän minun puolestani sen verran hevostaan kyllä rakastaa.
JUSTIINA: Joutaa! Semminkin kun "Vihuri" varmaan teidät papin pakinoille viekin ja, kuka ties, jo kohtakin.
MIILI: Kukapa sen niin tietää?!