Tytön silmät olivat liian viattomat — ne eivät häntä pettäneet. Päästämättä häntä katseellaan vain, joka nyt oli teeskentelemättömän hellä ja iloinen, osaksi kysyvä, kuin tahtoisi hän vielä enemmän vaikkei uskaltanut — vei hän hänen kätensä hiljaa huulillensa.
"Agneta pikku", mutisi hän. Illallisen jälestä, kun he muut kaikki paitsi majuurska ja sotaneuvoksetar, jotka opettelivat mallista erästä uutta neulelajia, pelasivat korttia piparinöttien ja paahdettujen mantelien päällisiä, oli Agneta niin vallaton, että Karin Marian, useammin kuin kerran täytyi varoittavaisesti vilkuttaa silmiään hänelle ja koettaa nykäistä häntä hameesta pöydän alitse. Joachim näki nyt, että Agneta ymmärsi käyttää silmiään aivan yhtä hyvin kuin Susen neiti konsanaan. Hänellä oli tapana antaa nuoren Fritzin aina kun tämä voitti, suudella käsiänsä jotka hän kumminkin säännöllisesti viime silmänräpäyksessä vetäsi pois — ja sai pojan vuoroon kuumaksi ja kylmäksi tuolla hänen istuessaan kapteenin rouva Ekebäckin ja Susen neidin välissä. Ja kaikkein pahinta oli, että tämä vallaton, lapsellisesti yllättävä, vallan selvään näytetty veikistely, lisäsi hänen sulouttaan. Suuttumuksesta ja levottomuudesta huolimatta ei Joachim voinut olla hymyilemättä, samalla kuin hän taaskin innokkaasti puheli Susen neidin kanssa, joka kädet selän takana, kasvot juuri hänen kasvojensa alla, lakkaamatta arvuutteli häneltä "pariko vai liika" pähkinöistä joita he yhdessä, alinomaa kuiskaillen ja nauruaan pidätelleen söivät, kohteliaan, mutta harmistuneen Karin Marian heidän käytöstään suuresti paheksuessa.
Myöhemmällä oltiin arvuutuksilla. Netti täti, joksi kaikki tytöt kutsuivat kapteenitarta ja jota Joachim korttipelin aikana liehakoidessaan oli oppinut arvoittamaan iloisena ja soveliaana esiliinana, oli etunenässä, — hän oli väsymätön loppusuontuja löytäessään.
"Alkupuoli hänessä on puuta.
Toinen puoli vettä,
Kokonansa aika lurjus vain
Hän kannuksista hattuun on ollut ain"!
luki hän kirjoitusarkin puolikkaasta, jonka majuurska auliisti oli tätä huvia varten luovuttanut.
Joachim ja Susen neiti panivat kumpikin viisautensa liikkeelle ja keksivät mitä hullunkurisempia selitysehdotuksia — kukaan ei voinut selittää arvoitusta.
"Mutta, Herranen aika!" huusi kapteenitar, heilutellen notkeasti paperiarkilla — kuuma punssi ja piparinötit vähä kerrassaan olivat saaneet lämpömäärän, vastalämmitetyssä vieraskamarissa nousemaan, "eikö todellakaan kukaan teistä voi saada sitä selville? Sehän on tietysti minun mieheni, Eke — bäck [Eke = tammi, bäck = puro]. Sehän on päivän selvää. Luutnanttihan tuntee hänet"?
Hän katsoi hullunkurisen näköisenä sisaren tyttären silmiä tavattomasti muistuttavilla, pyöreillä, teeskentelemätöntä hämmästystä osoittavilla sinisilmillään Joachimiin, niin että tämä heti purskahti nauruun ja alkoi melkein ihmetellä miten hän ei heti noin sattuvasta kuvauksesta tuntenut tuota kunnon kapteenia.
Mutta kaikki kolme Skytten sisarusta olivat aivan loukkaantuneita, he katselivat vain polvihinsa ja Beata kuiskasi Fritz nuorukaiselle, "että hän ei voinut käsittää Netti tätiä".
"Ei hän tarkoita mitään pahaa", lohdutteli häntä nuori Fritz. "Mutta hänen nuoruutensa päivinä kuului vain asiaan ettei saanut olla hentomielinen kun puhui omasta puolisostaan".