"Toivon että sinä — mitä tehnetkin — aina katsot isän ja äidin mieltä", jatkoi Karin Maria samalla äänellä.
"Siinä tapauksessa Karin Maria serkkuseni", vastasi Joachim totisemmin kuin äsken "noudatan nyt ja aina vain itseni ja Agnetan mieltä. Häpeäisin itseäni, jos toisin menetteleisin".
Beata katsoi hieman ihaillen kauniiseen serkkuunsa. Hän toivoi tässä tuokiossa että joku hänestäkin puhuisi samalla lailla. Karin Maria vaikeni.
"Kuules, Beata serkku"! Joachim seisoi, käsi jo oven lukkoa pidellen. "Ei maksa vaivaa että laususkelet tuota kenellekään muulle — mamseli Fikenille esim. — tuota yhdennäköisyyttä tarkoitan minä. Ihmiset laskevat niin kirotun huonosti, kun on kysymyksessä tosiasioiden yhdistäminen". Hän nauroi vallattomasti sulkiessaan oven jälkeensä.
Beata lensi punaseksi kuin veri aina kaulaan, saakka. Hän sanoi nyrpeästi Karin Marialle:
"Hän tarkoittaa, että ihmisten päähän voisi pistää sanoa, että pikku
Hannes olisi hänen — hänen poikansa"!
"Tietystikin tarkoittaa hän sitä", vastasi Karin Maria kuivasti. "Sinä saat varoa mitä sanot, Beata rakas. Muilla ihmisillä on melkein yhtä paljon mielikuvitusta kuin sinullakin".
"Sisarueni! …" oli ainoa mitä Beata sai siihen sanoneeksi.
XI.
Karin Maria hypähti kevyesti pois kieseistä — aivan suoraan kohteliaan Niilo Olavin syliin, samalla kuin majuuri istualtaan kumartaen vanhalle vapaaherrattarelle, heitti ohjakset tallirengille ja valmistausi mukavasti astumaan alas.