"Te voitte, rouva, kun vaan tahdotte", väitti Katri, "ja monta iltaa ei teidän siellä tarvitsisi juostakaan, sillä pian kyllä tytöt oppisivat itsestänsäkin tulemaan säännöllisesti kotiin. Ja mitä luulette tehtaan nuorten miesten ja erittäinkin isäntäväen arvelevan senlaisista nuorista tytöistä, joilla on niin kelpo äiti? He pitäisivät tyttöjänne suuressa arvossa, sillä juuri sellaisia tyttöjä tahtovat nuoret miehet vaimoksensa. Katsokaa, miehet kyllä halukkaasti seurustelevat hetkisen katutyttöjen kanssa, mutta *kunnon tyttöjä* he vaimoksensa tahtovat; asia on ihan sama alhaisissa kuin ylhäisissä. Mies on aina samanlainen, olkoon hän sitte muurari tai luutnantti. Minä ne kyllä tunnen."
Katri levitti oikean kämmenensä nyykäyttäen päätään tärkeän näköisenä, ikäänkuin viitaten suuriin kokemuksiinsa kunkin eri yhteiskuntaluokan alalta.
"Niin, näistä asioista on kyllä helppo jutella", valitti rouva Frisk, "mutta, mitä tehoa, milloin asiat esimerkiksi ovat niinkuin meillä? Tyttöjä on neljä ja poikia kaksi; koti on pidettävä siivossa ja kunnossa, ruuan tulee olla valmiina pöydässä, milloin ukko tulee työstä, ja hän sekä lapset ovat pidettävät siistissä ja eheissä vaatteissa. Kuinka luulette, Katri neiti, että kaiken tämän ohessa vielä voisi pitää lapsiansa silmällä; tarkoitan nimittäin noin hienosti ja herrasväen tapaisesti, kuten te tahtoisitte."
"Ensi aluksi tulisi teidän estää heitä pitkin kyliä juoksentelemasta, kuten he nyt saavat tehdä. Miltei aina kun pistäyn ulos ovestani näen minä jonkun pienen Friskin nurkissa kieppumassa. Täten he jo aikaisin tottuvat ulko-elämään. Ensin lörpöttelevät poikien ja lopulta loruelevat miesten kanssa. Onhan vanhin tyttärenne Gerda jo kolmannellatoista ikävuodellaan; miksi te ette vaadi häntä työhön nyt, kun hän on koulunkäyntinsä päättänyt?"
"Olen kyllä koettanut, mutta se on vallan mahdotonta, tyttö kun ei kerrassaan tahdo", valitti rouva Frisk.
"Tahdo?" toisti Katri, "mitä se merkitsee? Ettekö te, rouva, tiedä, missä pikkuväen tahto on? Se on vielä metsässä kasvamassa. Mutta totta puhuen, kyllä te, alhaison emännät, olette oikeita raukkoja, kun on kysymys lastenne kasvatuksesta. Alituiseen kuulee heidän vinguttavan joko "Stiina ei tahtonut", tai "Anni, se suuttui niin, kun käskin sisälle menemään, ettei toista kertaa suinkaan kannata käskeä." Ikäänkuin ette rahtuakaan ymmärtäisi, että lapsen *täytyy totella*, jos hänestä mielitte ihmistä tehdä. Ei, kyllä ylhäisön äidit siinä suhteessa ovat paljon parempia. Olen palvellut everstin, paronin, kansliasihteerin ja pankkiirin perheissä, ja neljästä emännästä oli ainoastaan *yksi* senlainen, joka ei saanut lapsiansa tottelemaan. Niin, paronitar se mahtoi maar ollakin oikein tuima äiti, sillä usein näin neitien olevan vesissä silmin, kun eivät saaneet tehdä oman tahtonsa mukaan. Mutta juuri sillä tavoin he kasvoivat kelpo tytöiksi ja joutuivat naimisiin kunnon miesten kanssa jok'ikinen."
Rouva Modin, joka oli vaiennut koko ajan, huokasi nyt syvään ja alkoi hänkin valittavalla äänellä:
"Niin, hyvä on Katri neidin näin jutella, jolla ei lapsia ole; kun hänellä vaan niitä olisi, niin tietäisi kai hän hiukan paremmin, minkälaista niiden kasvattaminen on. Niin pian kun kakarat kasvavat niin suureksi, että he voivat kieltään pieksää, rupeavat he suulastamaan ja väittelemään vanhempiansa vastaan; tuota tekoa he jatkavat, kunnes joutuvat onnettomuuteen. Kyllä silloin nöyrtyvät ja kauppojansa katuvat. Vast'aikaa se!"
Ja taas huoahti äiti raukka syvään, vaipuen uudelleen surullisiin ajatuksiinsa.
"Sanon teille jotakin, rouva Modin", vastasi Katri yhä säestäen sanojansa lyömällä tahdikkaasti kapustallansa pöydän laitaan, "minulla tosin ei ole ollut lapsia, kuten teillä, mutta sen sijaan on minulla ollut enemmän elämänkokemusta ja samalla suurempia — kiusauksia. Uskokaa tai älkää", — Katri hymyili veitikkamaisesti, "mutta Katri Holm ei nuorena tyttönä ollut juuri niin ruma näöltään, että miesväki olisi häntä pakoon lähtenyt."