— Eikö mielestäsi ole häntä sääli, kun hän asuu niin likaisessa huoneessa, kärsii nälkää ja vilua, ja hänen isänsä on sairas?
— Niin, mutta Jumalan mielestä ei ole häntä sääliä, — vastasi Elli, — sillä Hän tahtoo, että hän olisi köyhä.
— Käsität minua väärin, Elli, — sanoi äiti innokkaasti, — että hän Jumalan mielestä on säälittävä, siitähän juuri tänään olet nähnyt selvimmän todistuksen. Heidän suurimmassa hädässään lähetti hän meidät antamaan heille joulukyntteliä ja rahoja ruuan ostamiseen.
— Jumalako meidät lähetti?
— Totta kai. Ja niin tekee Jumala aina. Kun kärsimys on kovimmillaan, lähettää Hän aina avun.
— Oi, äiti, kuinka Jumala on hyvä! — huudahti Kyösti ja katsoi taivaasen ihastunein, innostunein katsein.
Elli kävi hetkisen mietteissään. Vihdoin sanoi hän myöntyvästi nyökäten:
— Siinähän Jumala teki hyvin!
— Mutta tiedättekö, mitä Jumala meiltä vaatii, kun Hän sallii niin erilaista kohtaloa, että toisella on niin paljon, toisella niin vähän?
— Emme.