Hän puhui hajamielisesti ja näytti, kuin olisi hän puhuessaankin vain miettinyt, miten paljon hänellä oli jälellä palkastaan.
Eugeniin teki Julia neidin puhe vastenmielisen vaikutuksen. Hän oli juuri aikeissa kysyä jotain, mutta vaikeni, rypistäen otsaansa.
"Miten paljon tahdotte?" sanoi hän lyhyesti, toistaen äskeisen kysymyksensä.
"Voinko saada 50 kruunua?"
Eugen antoi hänelle 50 kruunun setelin, nyökähytti hiukan päätään ja katsoi äkkiä toisaalle, Julia neiti kiitti monta kertaa matalalla, lempeällä äänellään ja meni hitaasti ja viivytellen ovelle.
Mutta juuri kun hän tarttui ovenripaan, kääntyi Eugen äkkiä häneen päin.
"Kuulkaahan, neiti", sanoi hän tuimasti, "mitä oikeastaan tarkoititte kun sanoitte että vaimoni tulee myöhään kotia perjantai-iltaisin?"
Hän oli niin vihainen itselleen, kun ei voinut olla tekemättä tätä kysymystä, että olisi tahtonut paiskata paperipuristimen vasten otsaansa. Mutta hänen suuttumuksensa ei auttanut enää mitään, kysymys oli tehty.
Julia neiti tuijotti häneen ihmetellen. Hänen silmänsä olivat suuret ja viattomat kuin äskenheränneen lapsen.
"Mitä?" kysyi hän, tirkistellen ihmeissään, "sanoinko, että rouva Blum … kenties … en todellakaan muista enää … ajattelin niin yksinomaan sairasta äitiparkaani."