"Mutta onko hän nyt sellainen Otello?…"
"On kyllä — kaikki miehet ovat Otelloja… Tehkää nyt niinkuin minä käsken. Jos viittaan oikealle, menkää ulos ruokasalin ovesta ja kadotkaa — jos seison hiljaa paikallani, tulkaa tätä kautta…"
Ja hän juoksi etehiseen vievälle ovelle, avasi sen varovasti ja kurkisti ulos. Mutta hän oli unohtanut päällysvaatteet, eikä tiennyt, että Eugen oli jo lukinnut oven salin ja ruokasalin välillä.
"Kas niin, menkää nopeasti — hyvästi!" kuiskasi Dora, viitaten ruokasalin oveen. Mutta tuskin oli nuori mies, hämillään ja kiihdyksissä, laskenut kätensä oven ripaan noudattaakseen Doran käskyä, kun hän hämmästyneenä peräytyi pari askelta. Mitä tämä oli — ovi oli lukittu ulkoapäin ja hän oli kuin hiiri satimessa!
Hänen ei auttanut muu kuin tyytyä kohtaloonsa. Hän pyörähti ympäri ja koetti näyttää huolettomalta ja välinpitämättömältä, mutta Doran ulkonäkö ei ainakaan ollut omiaan rauhoittamaan häntä. Hän seisoi kädet riipuksissa ja silmissä arka ja säikähtynyt ilme kuin pelästyneellä linnulla.
Samassa astui Eugen sisään etehiseen vievästä ovesta. Jos Dora ja hänen ihailijansa olivat säikähtyneen näköisiä, oli Eugen sensijaan kylmä ja tyyni. Hän ei hämmästynyt siitä, mitä sai nähdä, sillä se vahvisti vain sitä, mitä hän jo kauan oli epäillyt.
Dora koetti olla vapaan ja luonnollisen näköinen ja esittää vieraan Eugenille, mutta Eugen ei kuunnellut häntä vaan astui hänen sivuitsensa vieraan luo, joka koetti tervehtiä.
"Herraseni", sanoi hän, "kuka lienettekin, tulen aina kohtelemaan teitä samalla tavalla."
Hän tarttui nuorta miestä kaulukseen ja työnsi hänet ovea kohti.
"Herra oikeusneuvos … minä … minä panen vastalauseen sellaista kohtelua vastaan … rouvanne on ottanut minut vastaan, ja…"