"Asia ei ole niin, kuin luulet … vannon, että se ei ole niin."
"Minulla ei ole syytä uskoa sinua. Koko avioliittomme ajan olet valehdellut minulle…"
"Vannomalla vakuutan, että hän on vieras minulle … hän ihailee lauluani … hän … piti ehkä vähän ulkonäöstäni … mutta hän ei merkitse minulle sen enempää… Olen ehkä haaveksinut hieman … me lauloimme yhdessä … kerran on hän suudellut kättäni … siinä kaikki. Tiedän, että et pidä taiteilijoista … siksi en uskaltanut kertoa sinulle, että hänen piti tulla tänne … sinähän olet ollut niin kova ja paha minua kohtaan…"
Hän loi alas silmänsä salatakseen esiinpyrkiviä kyyneleitä. Hän oli sinä hetkenä niin puhtaan ja viattoman näköinen, että hänen näkönsä oli kuin lievittävää palsamia Eugenin kiihtyneelle mielelle.
"Koetan uskoa sinua", sanoi Eugen lempeämmin, "mutta liittomme on joka tapauksessa purettu. Olin asettanut suhteemme niin korkealle, pidin sen niin pyhänä, että vähempikin kuin kaikkein törkein rikos riitti tekemään sen tyhjäksi silmissäni."
Dora katsahti äkkiä ylös.
"Etkö sinä sitten koskaan ole rikkonut sitä?" kysyi hän matalalla äänellä, ja hänen silmissään välähti kuin uhmaa.
"En, uskallan sanoa, että en ole. Yksikään mies ei ole asettanut avioliittoa korkeammalle, kuin minä tein, pyytäessäni sinua vaimokseni, ja kukaan ei ole hartaammin kuin minä halunnut tehdä vaimoaan onnelliseksi. Mutta minä en ole koskaan huomannut sinun haluavan samaa, en milloinkaan, en edes avioliittomme alku-aikoina ole tuntenut, että sinun hartain halusi olisi tehdä miehesi onnelliseksi. Hitaasti, mutta varmasti on sinun itsekkäisyytesi tappanut rakkauteni, ja kun nyt sinun ajattelemattomuutesi, — käyttääkseni niin lievää sanaa — on mennyt niin pitkälle, että annat liehakoida itseäsi kylpypaikoissa ja käytät hyväksesi minun poissaoloani ottaaksesi vastaan herroja, valehdeltuasi ensin minulle — silloin on mielestäni parasta, että eroamme."
Doran kasvoille nousi hehkuva puna ja hänen silmissään välähti salama.
"Hyvä, olkoon niin!" huudahti hän äkkiä uhmaten ja intohimoisesti, "tiedän, että rakkautesi on loppunut … tiedän sen … sitä ei sinun tarvitse kertoa … sen tappoivat sellaiset vähäpätöiset asiat, kuin että suola-astia ei ollut esillä, tai että ikkunaverho ei ollut alhaalla, kun aurinko paistoi … tai että… Miksi otit minun vaimoksesi? Miksi et ennemmin hankkinut itsellesi hyvää taloudenhoitajatarta? Miksi vaadit, että minä olisin täydellinen? Luuletko, että kukaan maailmassa on täydellinen? Runoutta ja laulua ja kauneutta ja iloa … kaikkea sitä sinä tahdoit … tehdä kotisi yrttitarhaksi, missä kaikki kukoistaisi vain sinua varten… Ja sitten olisi minun pitänyt olla sinun taloudenhoitajasi … ruokkia sinua hyvällä ruualla … parsia liinavaatteita kuten äitisi ja neuloa koniompeluja, kuten sisaresi ja kutoa sukkaa kuin vanha Pilo ja … ja…"