"Dora on juuri Truda Vide. Minä olen Flora Hopper ja Tulla on Nora
Nubb."
"Hyvin omituisia nimiä", sanoi Eugen nauraen, "mutta en ymmärrä, mikä niistä on samanlaista kuin te itsekin."
"On toki! Truda Vide on ihan niinkuin Dora! Truda on tummanvihreä, jossa on vaaleita viiruja. Viirut ovat t:ssä ja r:ssä. Vide on pehmeätä ja iloista ja uneksivaa, Truda Vide on salaperäistä ja tenhoavaa … se on kansanlaulu, johon sisältyvät kaikki metsien ja vuorten ja järvien ajatukset … se on auringon välkettä kuusimetsässä ja kevättuulen suhinaa puissa…"
Lisbet katseli nyt tuleen, hänen äänensä aleni melkein kuiskaukseksi, ja tummat silmät saivat salaperäisen haaveksivan ilmeen.
Eugen painoi Doran rintaansa vasten ja katseli hyväillen häntä. Oli kuin jotain Lisbetin haaveksivista unelmista olisi tarttunut häneenkin, hänestä tuntui äkkiä Doran koko olemus niin hurmaavan tuoreelta ja nuorelta ja keväisen tenhoavalta, että kyyneleet olivat vähällä nousta hänen silmiinsä.
"Flora Hopper on oikeastaan aivan liian kaunis nimi minulle", jatkoi Lisbet puheluaan. "En olekaan ottanut sitä itse, vaan Dora on antanut sen minulle. Se on minun ihannekuvani, sellainen, jollainen minä tahtoisin olla, ollakseni oikein miellyttävä ja tyylikäs. Flora Hopper on vaaleanpunaista ja levotonta ja vaihtelevaa, Flora Hopper tanssii sekä iloisena että suruissaan. — Ja Nora Nubb, voiko mikään olla enemmän Tullan kaltaista kuin se? Se on kilttiä ja vaaleanviolettia ja auttavaista ja käytännöllistä, se on niin kodikasta kuin tuli uunissa ja niin herttaista ja lempeätä kuin ääneen lukeminen sairashuoneessa. Nora Nubb! Nora Nubb! Ja samalla on siinä jotain lystikästä", jatkoi hän nauraen.
Tulla nauroi myöskin, mutta hieman surumielisesti. Hän tunsi hyvin eroituksen sisariensa ja itsensä välillä, laulun ja tanssin ja kaiken siinä piilevän runollisuuden, ja hyvyyden ja hyödyllisyyden ja — lystikkäisyyden välillä.
"Entäs minä — mikäs minun nimeni sitten on?" kysyi Eugen, jota
Lisbetin puhe huvitti.
Lisbet kääntyi äkkiä ja katseli tutkivasti Eugenia.
"Tage Klok", sanoi hän sitten päättävästi. "Tage on vaaleansinistä ja vakavaa ja ritarillista. Klok on hirveän vaativaista ja ankaraa."