Ei kestänyt kauvan, ennenkuin Eugenin järjestyksen-rakkaus ja Doran huolimattomuus toisillakin aloilla iskivät yhteen. Eugen oli perinyt kotoaan paljon tapoja, jotka hän innokkaasti tahtoi, että Dorakin olisi omistanut, mutta jotka Dorasta tuntuivat vain kummallisilta ja naurettavilta. Miten sietämätöntä oli esim. kulkea ja vetää alas kierrekaihtimia, heti kun joku auringonsäde pilkisti huoneeseen! Voiko ajatella jotain niin hullunkurista, kuin että lokakuun aurinko voisi polttaa mattoja ja uutimia? Doran kodissa ei koskaan suljettu ulos aurinkoa.
Eräänä sunnuntaina aamupäivällä, kun salin huonekalujen päällyksiä ei vielä oltu pantu paikoilleen ensimäisten kutsujen jälkeen, tuli Eugen huoneestaan keskipäivän hetkenä, ja näki, miten aurinko paistoi suoraan heidän neljännessä kerroksessa olevaan huoneustoonsa. Hän veti ponnekkaasti alas kaihtimet ja meni Doran huoneeseen, jossa tämä seisoi peilin edessä pukeutumassa, lähteäkseen kävelylle Eugenin kanssa.
"Dora, tiedättekö, että salin huonekalujen päällykset eivät vielä ole paikoillaan, ja että aurinko paistaa suoraan aralle kankaalle?" sanoi hän terävästi.
Dora kääntyi häneen päin ja nauroi.
"Hyvänen aika, Eugen! Sinähän puhut sellaisella äänellä, että voisi luulla sinun sanovan: 'Dora, oletko jo rikkonut lupauksen, jonka annoit minulle alttarin ääressä?'"
Eugenin silmissä välähti kuin salama. Dora säikähtyi, sellaista ilmettä ei hän ollut koskaan nähnyt Eugenin kasvoilla.
"Rakas Eugen, anna anteeksi!" pyysi hän nöyrästi ja tarttui Eugenin käteen. "Älä ole vihainen — koetan tulla paremmaksi … kas niin … katso minuun ystävällisesti … nythän on niin kaunis ilma … me menemme ulos, ja meillä on niin hauskaa."
Ja hän pyysi ja rukoili, kunnes vihdoin sai Eugenin kasvoilta häviämään tuon vihastuneen ilmeen.
Mutta tämä sunnuntai näytti tuovan mukanaan pelkkiä ikävyyksiä. Dora ja Eugen viipyivät kauan kävelyllään, ja kun he tulivat kotiin, oli Dora väsyksissä ja tahtoi mennä hetkiseksi lepäämään; mutta Eugen pyysi innokkaasti, että hän heti lähtisi pukeutumaan, sillä muuten he tulisivat liian myöhään päivällisille Eugenin vanhempien luo. Ja tulla liian myöhään sinne — se oli jotain, josta Dora tiesi koituvan paljon harmia.
Dora haukotteli, mutta meni sänkykamariin ja otti esiin pukunsa.
Samassa soi telefooni; se oli Lisbet, joka tahtoi välttämättä puhua
Doran kanssa hyvin tärkeästä asiasta. Dora kiiruhti ulos, virkkuna ja
uteliaana.