"Hyvää päivää, Dora!" huusi Lisbet, "sano minulle, oletko sinä mielestäsi enemmän paha kuin hyvä?"
"Mitä? mitä sinä puhut?"
"Oletko sinä mielestäsi enemmän paha kuin hyvä? Tulla ja minä olemme väitelleet siitä asiasta … hän väittää, että kaikki ihmiset — ja hän itse enin kaikista! — ovat pahoja. Hän puhuu tietysti raamatun mukaan; minä taas sanon, että ihmiset ovat enemmän hyviä kuin pahoja. Mutta eihän auta puhua selvästi, vakuuttavasti ja järkevästi sellaisten tunneihmisten kanssa kuin Tulla — täytyy olla esimerkkejä elämästä; senvuoksi aion kysyä kaikilta mitä he arvelevat … isältä … äidiltä … kutsuin juuri sisään vanhan Kaisan ja kysyin häneltä, pitääkö hän itseään enemmän pahana kuin hyvänä. Ensin hän tosiaankin näytti enemmän pahalta kysymyksieni johdosta, mutta kun hän sai kuulla, miten syvästi langenneena Tulla itseään piti, rauhoittui hän ja luuli kyllä olevansa samanlainen!"
Ja Lisbet nauroi niin että telefooni kaikui.
"No, mitä sinä arvelet itsestäsi?"
"Luuletteko te kaikki olevanne enemmän hyviä kuin pahoja?" ihmetteli
Dora.
"Tietysti … tietysti on ihminen, jonka Jumala on luonut omaksi kuvakseen, enemmän hyvä kuin paha … ainoastaan Tulla luulee…"
"Silloin minä yhdyn Tullaan", sanoi Dora nauraen, "sillä säälin häntä, jonka täytyy olla yksin teitä kaikkia vastaan."
"Äsh, miten huonoa! Se on juuri sinun kaltaistasi! Entäs mitä sanot
Eugenista?…"
"Niin — se on vähän vaikeata sanoa — voinko minä nähdä hänen sydämeensä…"