Eugen suuteli vielä kerran Doraa ja hiipi sitten pois, liikutettuna ja onnellisena, täynnänsä juhlallisia tunteita…
Dora voimistui hyvin pian, kun mitään sairauksia ei sattunut; hän imetti itse lastaan ja näytti silloin, pidellessään pienokaistaan paisuvalla povellaan, itse terveyden ja onnen perikuvalta. Pikku tytön punainen iho vaaleni pian ja Eugenkin myönsi nyt, mitä hän ensin ei voinut, että se oli hyvin suloinen pieni lapsi.
"Hän on sinun näköisesi", sanoi Eugen ihastuneena, "hänellä on sinun siniset silmäsi."
"Eipäs", vastasi Dora innoissaan, "sinun näköisesi hän on … katso nyt … sinun kaunis nenäsi."
Eugen nauroi ja suuteli heitä molempia. Hänen mielestään he yhdessä olivat kuin kaunis keväinen kuva…
"Muistatko, Dora, että lupasit, että jos lapsemme olisi tyttö, saisin minä antaa hänelle nimen?"
"Muistan kyllä, ja sen sinä saatkin!" huudahti Dora, joka yhä vielä oli täynnä jalomielisiä, epäitsekkäitä ajatuksia. "Kukapa muu sen saisi tehdä! Etkö enää pidä Märtasta? Silloin otamme toisen nimen."
Ja hän hiipi hänen luokseen ja katseli häneen hellästi, valmiina luopumaan kaikista omista toivomuksistaan.
"Kiitos, armaani", kuiskasi Eugen vastaukseksi, "silloin ehdotan, että antaisimme hänelle nimeksi Maria, eikä Märta…"
Dora näytti hiukan pettyneeltä.