"Hyvä Eugen, tokko sitä nimeä! Eihän hän … tarkoitan, että … eikö hän ollut nimeltään Maria…"
Sen hän sanoi niin lapsellisen suloisesti, niin ilman vähintäkään mustasukkaisuutta, että Eugenin täytyi hymyillä.
"En tahtonutkaan antaa lapsellemme nimeä hänen mukaansa, vaan kaikista ensimäisen rakkauteni, lapsellisen ihailuni esineen, Maikki tädin mukaan. Koska nyt olen alkanut ripittää itseäni, tahdon sen tehdä loppuun asti. Näetkös Doraseni, vaikka niin suuresti kunnioitan ja ihailen äitiäni, en ole kuitenkaan koskaan ollut häneen niin sydämestäni kiintynyt kuin Maikki tätiin…"
"Mutta, Eugen", sanoi Dora paheksuvalla äänellä, "äidillä on toki aina oleva ensimäinen sija."
"Sydämellä on omat lakinsa, se kiintyy niihin, jotka se itse valitsee, eikä noudata meidän määräyksiämme. Minulla oli perheessämme aina jonkunverran syrjäytetty asema, minulla oli paljon ajatuksia ja mielikuvitelmia, joita eivät muut ymmärtäneet, ja minua pidettiin senvuoksi hyvin omituisena lapsena. Mutta Maikki tädissä oli juuri sitä, mitä minä kaipasin, ja mitä kotona en löytänyt; hänessä oli runollisuutta, hän tajusi sadun ihmeitä, hänessä oli uskonnon antamaa suloista sydämellisyyttä… Se hituinen uskonnollisuutta, mitä minussa on, on Maikki tädiltä saatua…"
"Minkälainen hän sitten oli?" kysyi Dora ihmetellen.
Eugen katseli uneksien eteensä.
"Hänessä oli jotain enkelimäistä ja jotain tonttumaista … eli pikemminkin, hän oli kuin hyvä haltija. Hänellä oli tapana tulla meille kerran viikossa pikku Gerdan kanssa. Me lapset leikimme yhdessä, mutta lopuksi tulimme aina Maikki tädin luo ja pyysimme hänen kertomaan satuja tai tapahtumia raamatusta. Kun hän istui siinä sukkaneule kädessä ja kasvoilla iloinen, veitikkamainen hymy, oli hän aivan kuin pieni hyvä haltija, joka loihtii esiin satujen ihanuuden. Mutta kun hän kertoi Vapahtajan elämästä, loistivat hänen kasvonsa, ja minusta tuntui, kuin olisi enkeli tullut huoneeseen. Tätä kaikkea en silloin vielä ymmärtänyt; vasta nyt perästäpäin on Maikki tädin kuva ja nuo hiljaiset lauantai-illat, jolloin hän tuli meille, muodostunut minulle saduksi ja legendaksi, muistoksi, joka liittyy joulukynttiläin loistoon ja jouluyön rauhaan ja kaikkeen hienoon ja kauniiseen ja salaperäiseen, jota tunsin lapsena. Senvuoksi luulen, että olisi onneksi pikku tytöllemme, jos antaisimme hänelle nimen Maikki tädin mukaan…"
Dora oli yhä vielä alla päin.
"Mutta etkö luule että äitisi pahastuu, jos nimitämme tytön Maikki tädin, emmekä hänen mukaansa?"