"Hyvästi, pienet kultaseni!" sanoi Eugen, suuteli heitä kutakin ja kiiruhti nopein askelin pois.
Kun hän tuli ulos lastenkamarista, saivat hänen kasvonsa jälleen vakavan ilmeen — tänään oli hän melkeinpä ankaran näköinen. Hänessä oli herännyt ajatus — pieni, mitätön ajatus, joka vaivasi ja ahdisti häntä kuin tikku silmässä.
Hänen kärsivällisyytensä oli viime aikoina usein joutunut kovalle koetukselle kotona vallitsevan epäjärjestyksen, ruoka-aikojen säännöttömyyden ja muitten samankaltaisten harmien takia. Mitään loistavia koetuksia ei hän tosin ollut kestänyt, hän oli ollut ärtyisä ja kiukkuinen, mutta Dora ei myöskään ollut parantanut itseänsä; hän oli toisinaan nöyrästi pyytänyt anteeksi ja luvannut parantaa itseään, toisinaan oli hän kohdellut häntä synkeällä vaitiololla, joka hänen selkänsä takana puhkesi poikamaiseen nauruun.
Tänään oli hänessä herännyt uusi ajatus: jos Dora todellakin rakasti häntä, jolleivät hänen tunteensa olleet pelkkää haaveilua, eikö hänen silloin pitäisi edes koettaa noudattaa hänen toivomuksiaan? Oliko rakkaus vain laulamista ja löpertelemistä — eikö se milloinkaan pakoittanut uhraamaan tapojaan, muuttamaan käsitystään elämästä?
Hänen piti tänään heti päivällisen jälkeen lähteä kokoukseen, ja hän olisi senvuoksi mielellään tahtonut syödä ajoissa. Pyysikö hän liikoja, kun halusi sitä? Eikö vaimon rakkauden- ja velvollisuudentunnon olisi itsestään pitänyt pakoittaa häntä tällaisessa tapauksessa noudattamaan miehensä toivomusta?
Hän joutui mitä traagillisimpaan mielentilaan siinä seistessään ja järjestäessään papereita salkkuunsa. Hänestä tuntui tällä hetkellä, että kaikki oli auttamattomasti hukassa — oliko Dora edes kertaakaan noudattanut hänen toivomuksiaan — eikö kotona kaikki ollut epäjärjestystä, huolimattomuutta, pahaa siivoa… Hän ei löytänyt sanoja, millä jatkaa salaisia syytöksiään.
"Tahdon kuitenkin koettaa", ajatteli hän, karkoittaen synkät mietteensä, "onhan se niin vähäpätöinen asia … koko elämä on pelkkää kehnoutta ja pikkumaisuutta — mutta rakkaus, huomaavaisuus, eikö se kuitenkin ole jotain, ilmenipä se miten mitättömässä muodossa tahansa? Rakastaako hän todellakin — kykeneekö hän tuntemaan mitään voimakkaita tunteita?…"
Näin ajatellen tuli hän Doran luo, joka istui salissa lukien aamulehteä.
"Dora", sanoi hän, koettaen puhua tyynesti ja lempeästi, "minun pitää tänä iltana mennä kokoukseen klo 6, tahtoisitko senvuoksi laittaa päivällisen täsmälleen klo 5:ksi?"
"Kyllä!" vastasi Dora, nostamatta katsettaan lehdestä.