"Niin, mutta ei tavallisella tavalla", sanoi Eugen, ja hänen äänessään oli jo terävä sointu, "ei kymmentä minuuttia tahi neljännestuntia liian myöhään…"

"Mutta, rakas Eugen — akateeminen kvartti!" sanoi Dora poikamaisesti, "pitääkö minun olla täsmällisempi kuin professorien ja dosenttien? Ei, ei, älä suutu, sehän on vain leikkiä — minusta on hauskaa olla iloinen toisinaan … minä lupaan laittaa päivällisen valmiiksi ajoissa."

Hänen kasvonsa saivat äkkiä hellän ja sydämellisen ilmeen ja hän ojensi
Eugenille kätensä.

Eugen istuutui hänen viereensä.

"Näetkös, Dora", sanoi hän, ja hänen äänessään oli jälleen entinen lempeä kaiku, "olen ehkä liiankin usein puhunut tästä asiasta, mutta minusta tuntuu kuin olisi sinun mahdoton ymmärtää, miten suuren arvon minä annan säännöllisyydelle ja järjestykselle kodissamme…"

"Kyllä … kyllä … Tietysti minä ymmärrän, miten suuren painon sinä panet sille, muutenhan olisin ihan tyhmä…" nauroi Dora.

"Ei, sitä sinä et ymmärrä! Jos ymmärtäisit, niin sinä, jos hiukankaan rakastat minua, koettaisit järjestää asiat toisin. Minä en ole kova ja tyrannimainen, niinkuin sinä ja koko sinun sukusi arvelette … minä olen lapsuudesta asti tottunut järjestykseen … järjestyksen aisti on minussa synnynnäistä … ja minä kärsin … kärsin kuin väkivallanteosta … epäjärjestyksestä kodissamme… Dora, etkö tahdo koettaa … ei siksi, että se sinusta on tarpeellista tai välttämätöntä, vaan siksi, että tiedät, miten hartaasti minä haluan sitä … etkö tahdo koettaa pitää kotiamme vähän paremmassa järjestyksessä, minun tähteni?…"

Hän oli puhuessaan vetänyt Doran luokseen, ja Dora kätki kasvonsa hänen rintaansa vasten. Hänen huulensa vavahtelivat ja silmät kostuivat pidätetystä naurusta. Eugen oli kaksi kertaa käyttänyt sanaa "kärsin", ja millä ponnella! Vaikka hän olisi menettänyt kaksi lastaan, ei hän olisi voinut puhua juhlallisemmin…

Dora katsahti ylös kostein silmin, tekeytyen vakavaksi. Eugen ei ollut tällä kertaa ensinkään osunut oikeaan. Mahtipontisuus, jolla hän puhui niin mitättömistä asioista kuin että päivällinen toisinaan myöhästyi tai että joku lasten hameista oli revennyt, oli Doran mielestä naurettava. Eikä se ollut yksinomaan naurettavaa, se oli myöskin tyrannimaista, että hän aina ahdisti Doraa, vaikka tiesi, miten väsynyt ja heikko hän oli. Helppo on miehen pitää parannussaarnoja — saisipa hän itse koettaa, minkälaista taloudenhoito on…

"Kyllä minä koetan", sanoi hän ja naurahti.