Eugen katsoi häneen epäillen ja ihmetellen. Nyt, kuten niin usein ennenkin, ei hän oikein tiennyt, mitä Dora tarkoitti. Sanomatta enää sanaakaan nousi hän ylös, nyökäytti päätään Doralle ja lähti pois.
"Hän on koomillinen", ajatteli Dora, jäätyään yksin, "hänen olisi tosiaankin pitänyt ruveta näyttelijäksi, suuremmoisten osien esittäjäksi … 'kärsin' — 'kärsin'."
Äkkiä tunsi hän pistoksen omassatunnossaan.
"Koetan joka tapauksessa parantaa itseäni — koetan olla välittämättä Blumin perheen naurettavasta pikkumaisuudesta … hänelle on järjestys elämän kysymys, se on tärkeämpi kuin vaimo ja lapset… Siis pitää päivällisen tänään olla valmiina täsmälleen kello 5 — täsmälleen … täsmälleen."
Ja hän toisteli sitä moneen kertaan, mennessään keittiöön antamaan määräyksiään.
Sitten hän meni pikku tyttöjensä luo, jotka ottivat hänet vastaan huutaen ilosta, ja riippuivat hänen hameessaan ja käsivarressaan. Hän tanssi ja leikki ja lauloi heidän kanssaan — lauloi heidät pois todellisuudesta, satujen taikalinnaan, rinteille ja kukkuloille, keskelle kevättä ja päivänpaistetta, lauloi heidät "kesätuulten saarelle" ja halki ilmojen, missä tähdet käyvät laitumella kuin pienet lampaat ja kuu kaitsee heitä kuin paimen.
"Laula vielä — laula vielä — äiti!" huusivat lapset ja pitelivät kiinni hänestä, kun hän tahtoi mennä. Ja hän jäi, ja neljännestunti toisensa jälkeen kului huomaamatta, ja hän oli saman satutunnelman vallassa kuin lapsetkin..
Vihdoin hänet keskeytti telefoonin soitto. Lisbet pyysi — ei, käski hänen tulemaan kotiin … se oli tapahtunut … muuta ei Lisbetin tarvinnut sanoa…
Dora suuteli pienokaisiaan, sanoi, että äidillä oli hyvin tärkeitä asioita toimitettavana, määräsi, miten lapset olivat puettavat kävelyä varten, ja riensi sitten innoissaan ja uteliaana noudattamaan Lisbetin kutsua.
Hän tapasi Lisbetin huolestuttavan hurjan ilon vallassa. Hänen silmänsä säihkyivät kuin mustat jalokivet, ja puna hänen poskillaan tuli ja meni kuin pilvet tuulien ajamina. Hän ei voinut seista eikä istua yhdessä kohdin, hän juoksenteli edestakaisin, hyppi ja heilutti käsiään kertoessaan Doralle, miten se oli tapahtunut, miten he olivat seisseet, kun hän kosi, mitä hän oli sanonut, miten hän oli tarttunut hänen käteensä, miten hän oli ollut puettu j.n.e. loppumattomiin.