Bengt nojausi sohvan selkämystään ja vihelteli vallattomasti.
"En tosiaankaan voi siihen mitään, että kaunis sukupuoli suosii minua enemmän kuin sinua", hän sanoi purevasti.
Åke ei vastannut. Bengt sai ivata häntä niin paljon kuin halusi, se ei häneen enää koskenut.
"No niin, älkäämme enää tuumiko", jatkoi Åke muutaman sekunnin vaitiolon jälkeen, "niinkuin sanoin, on viimeinen selvitys välillämme suoritettava; sitten eivät tiemme enää koskaan satu yhteen. Bengt Falkenstern", jatkoi hän, muuttaen tuolinsa lähemmäksi Bengtiä, ja kiinnitti silmänsä kilpailijaansa, "mikä on tarkotuksesi Ester Hermansoniin nähden? Tiedätkö, että ihmiset puhuvat sinusta ja hänestä tavalla, joka tahraa nuoren naisen mainetta? Vastaa minulle, Bengt, Jumalan edessä: aiotko ottaa hänet puolisoksesi?"
Bengt purskahti hermostuneeseen, ivalliseen nauruun.
"Aiotko esiintyä siveyden saarnaajana? Mutta pyydän ilmottaa sinulle, että siveellisyydestäni pidän itse huolta, ilman että sinä siihen sekaannut, ja välittämättä kaupunkilaisten puheista…"
Åke istui jälleen hetkisen vaiti; oli kuin olisi hän tahtonut kuunnella Bengtin sanojen kaikua oikein ymmärtääkseen, mitä tämä tarkotti. Sitten katsahti hän ylös ja tarkasti Bengtiä läpitunkevasti, kuten äsken.
"Kuulehan", jatkoi hän, "joll'ei teidän kihlaustanne kohta julaista, saa hänen maineensa tahran, jota ei hevin pestä pois. Tiedät, ettei maineesi ole paraimpia, ja teidät on nähty useasti yhdessä."
"Sinun intosi, rakas Åke, saada hänet kihlatuksi toiselle, on todella liikuttava. Minun mielestäni olisit miehekkäämpi, jos koettaisit työntää minut tieltäsi!"
Åke kääntyi, liikahtaen kärsimättömästi. Bengtin viime sanat sattuivat häneen tuskallisemmin kuin hänen muut puheensa. Hän ei kuitenkaan vastannut mitään, vaan jatkoi: