Nyt syntyi jännittävä ottelu Esterin ja Charlotte neidin välillä. Ester menetteli yhtä viekkaasti, kuin hänen vihollisellaan oli tapana tehdä. Hän käytti samoja keinoja, ei tehnyt mitään varomattomia hyökkäyksiä, houkutteli Charlotte neidin selittämään suunnitelmansa erikoisseikkoja myöten ja kuunteli niin tarkkaavaisena ja nöyränä käytökseltään, että asianomainen tuli mitä paraimmalle tuulelle. Mutta kun Ester oli koonnut kyllin aineksia, jotka hänen nopea käsityksensä ja hyvä muistinsa kohta muutti kallisarvoisiksi tietolähteiksi, otti hän valtioviisaasti koko johdon käsiinsä ja sovitti yhteen tietonsa vallan erikoisella tavalla ja kaikkien keittotaidon sääntöjen mukaisesti. Sanomattoman taitavasti sysäsi hän Charlotte neidin valta-istuimelta, jolla tämä niin monta vuotta oli istunut Bengtin kodissa, ja asettui itse hänen paikalleen. Charlotte neiti kivettyi hämmästyksestä: mitä tämä oli, mikä kissankynsi niin äkkiarvaamatta pistihe näkyviin? Charlotte neiti veti esiin koko keittotaito-salaisuuksiensa ja kokemustensa asevaraston masentaakseen vihollisensa, mutta rajattomaksi hämmästyksekseen kohtasi hän Esterissä ensi kerran rouva Falkensternin, johon eivät hänen terävimmät, paraimmatkaan aseensa pystyneet. Tosin ei Charlotte neiti näkyvää tappiota kärsinyt, olivathan hänen tietonsa onnistuneitten päivällisten pohjana; mutta hän oli kärsinyt sisäisen tappion, siitä ei epäilystäkään, ja että Ester tämän jälkeen kohosi arvossa hänen silmissään, sen huomasi siitä, että Charlotte neiti, joka tähän asti oli pitänyt Esteriä "kilttinä ja hyvänä", tämän muistorikkaan yhteentörmäyksen jälkeen aina hyväntahtoisesti kuvaili häntä sanoilla: "ilkeä, ahne ja riidanhaluinen". Mutta päivälliset onnistuivat loistavasti; ulkomaalaiset ihailivat kaikkea ruotsalaisen ammattiveljensä kodissa eikä suinkaan vähinten hänen nuorta puolisoaan, jonka kauneus aiheutti heidän puoleltaan vilkkaita ja samalla kunnioittavia mieltymyksenosotuksia. Bengt vallan säteili. Juuri tuollainen tuli hänen vaimonsa olla, kaikkein ihailema — ja hänen käytöksessään miellytti häntä juuri tuo hieman hillitty sävy, jota oli Esterin iloisuudessa ja joka niin hyvin sopi rouva Falkensternille. Mitä välitti hän hänen köyhyydestään ja alhaisesta syntyperästään? Ne hän oli unohtanut illan juhlatunnelmassa, lasien helinässä ja katsellessaan tuota tenhoavaa nuorta naista edessään…
Mutta Ester ei unohtanut; hän tunsi milt'ei vihaa, kun Bengtin hurmaantunut, ihastunut katse häntä kohtasi…
Illalla, vieraitten mentyä, veti Bengt Esterin kiihkeästi syliinsä, suuteli häntä, huomaamatta, miten vastahakoiset hänen huulensa olivat, ja huudahti riemastuneena:
"Sinä olet tänään näyttänyt uuden ihastuttavan puolen monivivahteisesta olennostasi. En tosiaankaan tiennyt, että sinussa olisi niin paljon hienoa maailmannaista."
"Oh, näyttelijätärhän minussa vain pilkisti esiin — minä voin näytellä, mitä osaa tahdon", vastasi Ester ja irtautui hänen syleilystään, kylmästi nauraen.
Bengtin kasvot synkkenivät. Häntä inhotti kuulla sanaa "näyttelijätär" Esterin nimen yhteydessä; sen tiesi Ester, mutta nyt oli hän sillä mielellä, että häntä huvitti käyttää sitä.
"Tarkotatko siis, ettet tuntenut ystävällisyyttä, jota osotit vieraille, vaan ainoastaan teeskentelit sitä?"
"Kyllä minä sitä tunsin — mutta näyttelijän tavalla. Luuletko sinä, että taiteilija voi esittää osaansa tuntematta johonkin määrin sitä, mitä hän näyttelee?" vastasi Ester samalla kylmällä naurulla.
"No, siinä tapauksessa voin vain taputtaa käsiä ja sanoa, että näyttelit osaasi ihastuttavasti", lausui Bengt ja kumarsi ivallisesti, johon Ester vastasi samoin kumartaen.
Mutta keväämpänä sattui jotain, joka muutti sekä Esterin että Bengtin elämän: Esterin piti tulla äidiksi.