III.
Jeesus natsarealaisen edessä.
Varhaisena aamuhetkenä, ennenkuin aurinko vielä oli ehtinyt imeä yön viileyttä, lähti Saulus seuralaisineen, johon kuului leviittoja, orjia ja sotamiehiä, ulos Efraiminportista aloittaakseen Damaskon-matkansa.
Hän oli laskenut, että jos hän kulkisi kahdensadan stadion paikoille vuorokaudessa, s.t.s. runsaan päivänmatkan, tulisi hän perille noin kahdeksana päivänä, ja hän kiirehti matkaansa niin paljon kuin mahdollista, sillä hänen sietämätön levottomuutensa kasvoi hetki hetkeltä.
Viljava kaste kylpi vielä maata, pensaita ja puita. Tähtikirkas yö oli ollut tyyni ja kylmähkö; luonto oli ikäänkuin uudestisyntynyt tuosta virkistävästä viileydestä. Viikunapuiden tuuheilla lehvillä kimalteli kastepisaroita, vieläpä öljypuidenkin pienet, tummanharmaat lehdet näyttivät elpyneiltä. Alhaalla laaksoteillä leijaili vielä keveää sumua, joka vähitellen hajosi ja haihtui päivänpaahteessa. Mitä enemmän aurinko nousi, sitä enemmän ilma puhdistui ja sai vihdoin ihmeellisen, harhauttavan kirkkauden, jossa etäisyys katosi, niin että kaukana olevat esineet näyttivät olevan hyvin lähellä.
Tuo pieni matkue käytti nuoria, voimakkaita hevosia ja muuleja, joten matka joutui niin nopeasti, kuin Saulus oli arvioinnut. Mitspan ja Raman ohitse ratsastivat he ripeää, tasaista juoksua tuolla miltei suoralla tiellä ja olivat jo auringon korkeimmillaan ollessa ehtineet Beteliin. Sen läheisessä metsässä pystyttivät he telttansa, ruokkivat juhtansa ja lepäsivät tukalimman puolipäivähelteen. Sitte jatkettiin matkaa samalla vauhdilla. Päivä laski länteen, ilma viileni, hämärä etäännytti esineet silmistä, pimeys levisi nopeasti alaslasketun hunnun tavoin, ja tähdet alkoivat pilkistää yhä kirkkaammin. Mutta keskeytymättä kuului illan tyyneessä ja yön hiljaisuudessa kavionkapse maantiellä, joka melkein suoraan pohjoiseen päin johti Ebalin ja Garitsimin väliseen laaksoon.
Pari kertaa olivat matkustajat leiriytyneet lyhyihin levähdyksiin, mutta kun he seuraavana päivänä väsyneinä kuumuudesta ja pölystä saapuivat Sikemin kaupunkiin, Garitsimin juurelle, pidettiin siellä pitempi seisahdus, niin että väki ja eläimet saivat tarpeeksi levähtää.
Saulus ei itse voinut nauttia hetkenkään lepoa. Toisten nukkuessa vaelsi hän laakson suulle, Jakobin lähteelle, ja koetti siellä hiljaisuudessa ja yksinäisyydessä, edessään korkeat vuoret ja ympärillään nuo vanhat tammet, joiden alle Abraham rakensi alttarin Herralle, kutsua esille noita muinaisuuden suuria muistoja, jotka kaikkialla kuiskailivat hänelle. Mutta hänen mielensä oli kipeä, hänen sydämensä väsynyt, jäykällä katseella tuijotti hän lähteeseen, josta samarialaisten naisten oli tapana tulla vettä noutamaan; hän ei tuntenut muuta kuin polttavan levottomuuden täyttämään työtään…
Seuraavana päivänä jatkettiin matkaa lisääntyvällä vauhdilla, kunnes he kuulivat Jaludin puron kohinan Jisreelin lakeudella, joka ilmoitti heille, että he lähestyivät Skytopoliin kaupunkia.
Täällä vilkkaassa, kansakkaassa kaupungissa, komeine, pylväskäytävillä koristettuine temppelineen ja ihanine näköaloineen yli Jordanin laakson, levähti Saulus seuralaisineen uudelleen, aterioidakseen, vaihtaakseen hevosia ja varustuakseen ruokavaroilla seuraavaksi päiväksi.