Eikö tässä salaisuudessa, että kostava, oikeutta noudattava Jumala, joka oli antanut järkähtämättömän, ehdottomasti täytettävän lakinsa, oli myös rakastava Jumala, joka, kun ei hän vanhurskaudessaan voinut peruuttaa ainoatakaan kirjainta, sen sijaan sovitti ihmiskunnan rikoksen — eikö tässä ollut uuden elämän voima, ei ainoastaan hänelle, Saulukselle, vaan koko ihmiskunnalle, alku uuteen hallintoon, jolle Jumala ikuisista ajoista asti on viitoittanut sen suunnitelman, minkä hän vasta nyt on saattanut täytäntöön?
Ja palavalla innolla kiitää hänen ajatuksensa takaisin läpi vuosisatojen, ja siitä toivottomuuden yöstä, joka peitti maailman, kansat, näki hän kirkasten tähtien lailla kimaltelevan profeetain ikävöivät aavistukset pelastajasta, joka oli tuleva, Messiaasta, joka, kuohuen rakkauden voimana Jumalan sydämestä, oli syynalaiselle ihmiskunnalle tuleva tieksi pyhän, vanhurskaan Jumalan luo.
Tämä on siis sovituksen salaisuus; lakia ei voi täyttää, mutta se täytyy täyttää, sillä Jumalan vanhurskaus ei anna itseänsä pilkata — näiden kahden sovittamattoman totuuden välille täytyy rakentaa silta, ja tämä silta, tämä side on odotettu Messias, Jeesus natsarealainen, tuo ristiinnaulittu ja murhattu.
Mutta kuinka se on mahdollista? Ristiinnaulittu Messias — saavuttaisiko Israel jälleen suuruutensa, täytettäisiinkö liittolupaus tuon kärsineen ja alennetun miehen kautta, tuon kuninkaan kautta, jonka valtakuntaa ei kukaan ole nähnyt?
Ei koskaan, ei koskaan, mikä mieletön, haaveksivainen unelma, joka on ilvehtinyt hänelle!
Ja vanha Saulus, joka jo oli astunut menneisyyden hautaan, nousee uudestaan koko voimallaan tehdäkseen viimeisen ankaran vastustuksen.
Sillä mitä tosiaankin hyödyttää kunnioittaa ristiinnaulittua natsarealaista Messiaana?
Samaa, kuin luopua kaikista maallisen suuruuden unelmista, kaikista ajatuksista Israelin saattamisesta mahtavaksi valtioksi ja Jumalan omaisuuskansako! — siis kieltäytyä juuri siitä, joka on antanut hänen elämälleen tarkoituksen, hänen toimillensa voimaa, hänen ajatuksilleen syvyyttä ja intoa.
Terävällä järjellään ja voimallisella luonteellaan käsitti Saulus heti, että tässä oli elinasia — tässä täytyi luopua kaikesta tahi ei mistään, tässä ei ollut varaa tinkimiseen tahi myönnytykseen.
Se oli samaa, kuin muuttaa elämän painopiste toisesta asiasta toiseen, maallisesta henkiseen valtakuntaan, sillä sen uuden valon kautta, joka oli avautunut hänelle, ymmärsi hän, että se oli siinä, kun Jumala profeettainsa kautta oli luvannut Israelille suuruuden, että se oli siinä, jossa ristiinnaulittu Messias voittaisi rakkautensa lopullisen voiton. Se oli samaa, kuin unhoittaa nuo entiset opin, viisauden ja vanhurskauden unelmat — nuo rakkaat unelmat, jotka olivat hyväilleet ja ravinneet hänen ylpeyttään — ja sen sijaan tulla oppimattomaksi, nöyräksi, hengessään köyhäksi ja järjeltään lapseksi, antaa kaiken vanhan kuolla Kristuksessa ja jälleen nousta ylös uusilla ajatuksilla, uusilla unelmilla, uusilla toivoilla. — Kerrassaan uusi ihminen, joka ei enää elä itselleen, vaan ainoastaan hänelle.