Tuolilla, soffan ja uunin välisessä sopukassa, istui vanhanpuoleinen, pitkä ja laiha nainen. Hän oli puettuna mustaan silkkipukuun ja hiuksissa oli viheriäinen nauha. Siinä oli neiti Berg ja ken vaan tunsi kauppaneuvoksen rouvan, tunsi myös hänen varjonsa neiti Bergin. Hän oli etäistä sukua rouvalle, kävi hänen luonaan melkein joka päivä, kertoi mitä kaupungilla sanottiin rouvan iltamista ja huvitti sekä itseään että muita höystäen leikkipuheillaan kauppaneuvoksen rouvan omituisuuksia.
Sillä jos rouva oli typerä ja haaveellinen, niin oli neiti Berg siihen sijaan sukkelasuinen ja terävä ja joka kerran joutui hänen ivansa esineeksi, sen ei ollut helppo puhdistautua naurun alaisuudesta. Ei sen puolesta, että kaikki neiti Bergin sanat olivat erittäin sukkeloita, mutta hän, niinkuin moni muu, joka on saanut sanasepän nimen, vallitsi ihmisten nauruhermoja. Ja tehdessään ivallisia hyökkäyksiään hän niin veitikkamaisesti iski silmää, ikäänkuin salaperäisessä liitossa ollen, että puhuteltu olisi tuntunut mielessään typerältä, ellei rämähtänyt nauruun.
"Katsokaas nyt tuota Beata kultaa", hän kuiskasi naapurilleen puristaen kiinni toisen silmänsä ja vetäen toista suupieltä korvan tasalle, "miten hän vaeltaa ympäri ja koettaa kutkutella vierasten uteliaisuutta. Professorin esitelmä on ikäänkuin sokuritaikinatorttu, jonka hän yks kaks syöttää vieraillaan ja hankkii virkeyttä heihin!"
Hänen naapurinsa, nuori rouva, jonka tummien silmien syvä katse ei tahtonut osua sopusointuun neiti Bergin ivallisen mielen kanssa, naurahti kuitenkin hiukkasen.
Samassa tuli kauppaneuvoksen rouva heidän luokseen.
"No, kuulehan rakas Lovisa", hän suhahti innokkaasti, kumartui nuoren rouvan puoleen ja tarttui hänen käteensä, "onko totta, josta koko kaupunki nyt puhuu?"
"Minä en tiedä mitä koko kaupunki puhuu", vastasi rouva Schöning hymyillen ja teki liikkeen noustakseen ylös.
Mutta kauppaneuvoksen rouva painoi hänet jälleen istumaan ja jäi seisomaan kumarruksissa, rouvan käsi omassaan.
"Kaikki ihmiset tietysti tietävät rouva Rehnbergin kesteistä ja professori Börnen esitelmästä", pisti neiti Berg väliin, lähettäen tavallisen tulituksen ivallisia katseita juuri ohitse kauppaneuvoksen rouvan nenää.
"Voi, mitä sinä sanot, höpäkkö", vastasi rouva puistellen mielissään päätänsä, "näistä pienistä vaatimattomista kekkeristä … mutta kukin koettaa voimainsa mukaan… Ei, koko kaupunki puhuu miehestäsi, ystävä kulta … että hän nyt joutuu Bernerin jälkeen tirehtööriksi Nornaan … ei sen enempää eikä vähempää… Noh, mitä sinulla on siihen sanomista?"