"En minä tiedä siitä mitään", vastasi Lovisa levollisesti, vähän kylmästikin, niinkuin se olisi asia, josta hän kyllä on kuullut, mutta on mieluimmin puhumatta.
"Niin, niin se on tässä maailmassa", huokasi kauppaneuvoksen rouva, "toisen lähtö on toisen leipä! Berner raukka … kukapa olisi luullut", hän lisäsi kääntyen Lovisan naapurin puoleen samassa sohvassa.
Tämä heti yhtyi rouvan ihmettelyyn, muutamia muita lähestyi ja niin levisi vähitellen läpi koko seuran yksi noita välttämättömiä maininkia innokkaista ja liikuttavista keskusteluista, joihin tirehtööri Bernerin muutama viikko takaperin tapahtunut äkkikuolema antoi runsasta aihetta.
"Sen minä tiesin", tokasi silloin neiti Berg naapurinsa korvaan, "ihan minä jo olin huolissani seuran tilasta, kaksi kokonaista tuntia kulunut eikä vielä puhuttu sanaakaan Berneristä ja hänen keppiköyhästä perheestään!"
Mutta pian laskettiin tämä, sen vähimmissäkin sivuseikoissa tutkittu aine, syrjään; salaista levottomuutta huomasi salissa; kaikki ihmettelivät itsekseen, että missähän se professori viipyy. Emäntää tuskastutti, eikä hän enää tahtonut jaksaa pitää keskustelua kunnossa. Joka kerran kuin eteisestä kuului liikettä, kirkastuivat hänen kasvonsa, hän kiinnitti hymyellen odottavan katseen oveen ja vastasi hajamielisesti kysymyksiin, joita joku sattui hänelle tekemään. Mutta kun sitte ovi avautui ja kynnyksellä näkyi, ei professori, mutta vaan tavallinen ihmislapsi, joka ei kyennyt pitämään esitelmiä Italian taideaarteista, silloin voi hänen kasvoistaan lukea suurta pettymystä. Ja se, joka silloin tuli, ei suinkaan olisi voinut kerskata, että emäntä oli hänen tulostaan erittäin ilomielellä.
Vihdoinkin, kaksi tuntia kestäneen odotuksen, ihmettelyn ja koittavan epäilyksen jälkeen, kuului kello kymmenen aikaan kiireinen soitto, ja sen äänen ohessa meni, niinkuin sähkövirta, helpotuksen huokaus läpi kokoutuneen vierasjoukon.
Kauppaneuvoksen rouva nousi, autuas hymy levisi hänen kasvoilleen, ja meni ovelle professoria vastaan, päättäen itsekseen tervehtiä häntä jollakin mukavalla tuliaissanalla, esim. "hyvää ei ikävysty odottaa", tai "kuta myöhempään kasvaa, sitä kauniimpi kukka", tai ehkä on sopivin: "quand on parle du soleil" j.n.e.
Mutta professorin sijaan astuikin saliin eräs vahtimestari, jättäin lipun, jossa tuo etevä mies ilmoitti rouvalle miten ihmeen pahoillaan hän on, että hänelle nyt sattui poistamatoin este, joten hän menetti sen suuren onnen; j.n.e.
"Kielto leipurista; ei tulekkaan torttua", suhahti neiti Berg.
Rouva muuttui aivan valkoiseksi ja se oli jotakin, sillä hän oli muutoin tavattoman kukoistava hipiältään — ja seuraavalla neljänneksellä hän teki kaikki mitä voi muuttaakseen koko seurueen itkeväksi suruväeksi.