— Lakeuden tuolla puolen, pienokaiset, lakeuden ja vuorten ja metsäin takana.
— Millaista siellä on?
— En tiedä — en tiedä — vain yhden asian tiedän —
— Minkä sitten?
— Ettei Olle Bull siellä enää ole likainen eikä repaleinen, vaan käy hienoissa herrasvaatteissa, että se on maa, missä maitoa ja hunajaa virtaa, ja Jumala itse on vanhurskasten aurinkona ja valona.
Johannes ja Maria seisoivat ääneti ja katsoivat miettien Olle Bullia, jonka koko kasvot loistivat ja sädehtivät. Sitten heidät taas valtasi satunälkä, ja he huusivat innokkaina kilpaa: "kerro vielä — kerro vielä, Olle Bull!"
— Niin, pienokaiset, sanoi Olle Bull ystävällisesti, oletteko kuulleet, miten tänään ovat ilmassa torvet törähdelleet?
— Emme — emme — missä?
— Näin ne toitottivat.
Ja Olle Bull pani molemmat kätensä suun eteen ja huusi: