— Te tiedätte, isä, etten ole juomatta itseni tähden, en ylpeydestä enkä kerskailunhalusta, vaan kaikkia heikkoja auttaakseni.
— Sepä se! keskeytti Svan voitonriemuisena. Heikkoja auttaaksesi! Tuhmaa kerskausta, poika! Luuletko, että se, joka ei itse pysy pystyssä, sillä tulee autetuksi, että muut häntä tukevat? Ehei, sisältäpäin pitää voiman lähteä, meistä itsestämme, ei muista! Anna niiden tupertua, jotka eivät voi seisoa, siten teet heille vain palveluksen. Sillä ennemmin tai myöhemmin he sittenkin hoipertuvat kumoon, ja silloin ei heistä tarvitse tulla lupauksensa rikkojaa.
— Ja lupaukseni rikkojaksi tahdotte juuri nyt minut tehdä, isä? huudahti Eskil, katkerasti hymyten, tiedättehän, että olen luvannut olla koskaan maistamatta väkeviä?
— Siitä lupauksesta päästän sinut! huusi Svan yhä kiihtyneempänä, et ole vielä täysikäinen, nulikka olet, jolla ei vielä ole korvantaustat kuivana, sinulla ei ole oikeutta tehdä sitoumuksia ilman vanhempain suostumusta. Ja nyt tehdään loppu kaikesta kerskailusta ja tottelemattomuudesta. Minä olen isäntä, ja minä näytän teille kaikille, että täällä eivät muut lait vallitse, kuin isän, iso-isän ja omat säätämäni. Juo lasista, johon isäsi sinulle kaasi, äläkä sitten enää minun kuulteni puhu ulkokultaisista raittiusmetkuista.
Eskil ei liikahtanut. Hän oli noussut, seisoi aivan kuolemankalpeana ja tuijotti isäänsä rohkeasti silmiin. Renki ja piika olivat kuin pelokkaat kissat hiipineet ovelle, mihin pysähtyivät ja salavihkaa katselivat ihmeellistä kohtausta. Karolina pani kätensä ristiin ja huojutteli itseään vaikeroiden edestakaisin, ja pikku Johannes uudisti aina vähän päästä, aivan kuin laulun kertoa toistaen: "isä, isä, älä opeta häntä juomaan, hän turmeltuu!"
— No, miten käy?
Isä ja poika katsoivat toisiinsa, katseessa sama raudanluja tahdonvoima. "En koskaan anna myöten", sanoi Eskilin suuri sininen lapsenkatse. "Taivu tai murru" salamoivat isän syvät, tummansiniset silmät.
Nyt tarttui Svan Eskiliä niskaan toisella kädellään, otti toiseen olutlasin ja painoi sen pojan yhteenpuristettuja huulia vasten.
— Näin tehdään pahantapaisille lapsille, jotka eivät tottele.
Hän rimpuili ja rimpuili, äiti ja pienokaiset huusivat, palvelusväki seisoi vavisten, silmät seljällään. Eskil kiemurteli ja vääntelihe päästäkseen irti, mutta isä ei päästänyt, hän pakotti pojan huulet aukenemaan, olut kuohui hänen päälleen, juosten pitkin suuta ja nenää alas kaulalle ja poskille. Hänen silmänsä veristyivät, ja hän nieleksi ilmaa kuin tukahtumaisillaan.