Kirkkoherrasta tuntui kuin olisi oksennus kohonnut hänelle kurkkuun. Kaikki oli tänä hetkenä niin kurjaa: lörpöttävä suutari, velvollisuutensa unohtanut opettaja, hän itse, joka tässä seisoi kuuntelemassa myrkyllisen kielen juoruja. Huoaten hän käänsi suutarille selkänsä ja seisoi hetkisen ajatuksiinsa vaipuneena:
— Hyvä, hän sanoi viimein ja astui Tingbomin luo, kuulen, että pitäjässä on suuri puolue neiti Björkin vastustajana. Olen tarkoin ja omantunnonmukaisesti ottava selkoa, onko niissä häpeällisissä huhuissa todella jotain perää, joita hänestä levitetään, vai onko kaikki tyhjää panettelua, johtuen siitä, ettei hän todellakaan ole mikään miellyttävä henkilö. Mutta siksi kunnes saan selkoa tästä, täytyy minun pyytää teitä kohta lähettämään lapsenne kouluun.
Tingbom pani käden sydämelleen.
— Anteeksi, arvoisa kirkkoherra, mutta huolestunut isä — sen jälkeen, mitä olen nähnyt —
— Kas niin, älkää lorutko enää! Huomenna lähetätte lapset kouluun. Ja nyt, hyvästi! Minä olen, kuten sanoin, tarkoin tutkiva, mikä on totta ja mikä juorua.
Näin sanoen pappi nyykäytti päätään ja viittasi ovea kohti, niin ettei sitä voinut väärinkäsittää. Timeon kumarsi, raappasi jalallaan ja totteli verkalleen kehotusta. "Niin vai, anteeksi, anteeksi", hän mutisi sillä välin. Mutta ripaan tartuttuaan, hän äkkiä kääntyi ja sanoi uudelleen rohkaistuneena:
— Anteeksi, arvoisa kirkkoherra, mutta ehkä on jotain korjattavaa, esimerkiksi uusia korkoja pantava?
— Kiitos, ei ole nyt tällä kertaa, vastasi pappi lyhyesti.
— Niin vai, anteeksi, toisti Tingbom, poistuen vielä kerran kumarrettuaan, iloissaan siitä, ettei ollut jättänyt Gertrud Björkin asiaa ainakaan ystävän käsiin.
Tingbomin mentyä istui kirkkoherra kauan syviin ajatuksiin vaipuneena ja punnitsi puolesta ja vastaan kaikkea, mitä hän näinä päivinä oli kuullut. Tosin ei lähde, josta hän oli tietonsa Gertrudista ammentanut, ollut juuri kirkkaimpia, niin, olisipa voinut sanoa, että se oli sangen samea, mutta toiselta puolen — vox populi, vox Dei — kansan ääni, Jumalan ääni — se luottamuksen puute Gertrudia kohtaan, jota hän oli tavannut lasten vanhemmissa, oli hyvin painava seikka. Niin, tässä oli "something rotten", siitä ei ollut epäilystä, olipa se mitä tahansa.