— En, vastasi Sverker, veljen ivan kannustamana, en ole antanut lupaustani. Te, opettaja, minut siihen pakotitte!
— Siinä sen kuulitte! huudahti Kristin voitonriemuisesti, sitähän aina olen sanonut — väkipakkoa ja tohua ja sellaista — sitä on koulussa, mutta mitä lapset oppivat?
— Ettette häpeä noin puhua, sanoi Gertrud ja kiinnitti läpitunkevat silmänsä Kristiniin.
Kristin kääntyi häneen taas selin ja oli olevinaan loukkaantunut; August nauroi, ja Edvin pomisi katkismustaan, ja Wetting itse, joka tähän asti oli ollut vaiti, löi nyrkkinsä pöytään ja sanoi, silmissä katse, joka pelotti Gertrudiakin:
— Opettakaa te, neiti, lapsille piplian historiaa ja katkismusta, mutta älkää sekottuko siihen, mitä he kotona tekevät, sillä se asia koskee heidän vanhempiansa eikä teitä!
— Ei tosin, mutta minun asiani on, että lapset käyvät kunnollisesti koulua, vastasi Gertrud hiukan epävarmasti. Hän pelkäsi Wettingin silmäin tummaa, pahaa ennustavaa kiiltoa. Sverker on laiminlyönyt kolme päivää, ja jollei hän tule huomenna, ilmotan minä asiasta.
— Sen voitte tehdä, mutta nyt ulos täältä tuossa tuokiossa! Teidät on palkattu lapsia opettamaan, vaan ei yllyttämään heitä vanhempia vastaan! huusi Wetting ja astui Gertrudia kohden uhkaavin katsein ja käsi ojossa.
Mutta samassa juoksi Sverker paikalle ja asettui isän ja Gertrudin väliin. Kaikki häijyys ja epäluotettavuus oli kasvojen ilmeestä kadonnut, rakkauden Gertrudiin, joka oli hänen voimakkain, kauniin tunteensa, olivat isän rajut sanat pulpahuttaneet esiin.
— Älä, isä, älä tee pahaa neidille! hän huusi. Minä olen ollut huolimaton, tiedän sen, alan huomenna kunnolla.
Ja hän katseli Gertrudia avoin, suora ilme äsken niin kavalassa katseessaan.