Timeon Tingbom.
Kun kirkkoherra oli tämän kirjeen lukenut, vetäytyi hänen otsansa huolestuneisiin kurttuihin, ja suun ympärille levisi alakuloisen tyytyväisyyden ilme. Hän pani pois silmälasinsa, silitti päätään ja huokasi syvään. Niin, tämä kirje yksinkertaisessa naiivisuudessaan vahvisti juuri sitä, mitä hän — ja moni muu hänen kerallaan — oli ajatellut. Tyytymättömyys Gertrudiin oli silminnähtävästi levinnyt koko väestöön — monipuuhaisuus, josta pappi niin terävästi oli häntä moittinut, oli tehnyt hänet kelpaamattomaksi pikkuvelvollisuuksia täyttämään — lasten lukeminen tuli laiminlyödyksi — että hän rohkeni lähettää lapset keskellä tuntia omille yksityisasioilleen — sehän saattoi ihan mieltä kuohuttaa! Ei niin käsittäin, ettei pappi olisi nähnyt suutari Tingbomin tiedonantojen epäluotettavuutta, kaukana siitä, tietysti ne olivat liioteltuja; mutta ne yhtyivät niin täydelleen sekä papin omiin mielipiteisiin Gertrudista että siihen moitteeseen, jota hän oli usealta taholta kuullut, niin että hänellä oli mielestään syytä kyllä panna niihin huomiota. Niin, hän tuli viimein, yhtä ja toista myöten ja vastaan mietittyään, siihen johtopäätökseen, että hänen oli kouluneuvoston lähimmässä, pian pidettävässä kokouksessa esitettävä asia jäsenille ja tiedusteltava heidän mielipidettään, mikäli ei jo olisi aika antaa neiti Björkille varotusta.
Viikkoa myöhemmin kokoontui kouluneuvosto varsinaiseen kokoukseen pitäjäntuvalle. Pöydän luona ihan salin perällä istui kirkkoherra itseoikeutettuna puheenjohtajana, penkillä hänen edessään muut kouluneuvoston jäsenet, joiden kaikkien tuli olla "kansanvalistusharrastuksistaan tunnettuja miehiä": talollinen Svan, pehtori Kahl, ijäkäs, äreä vanhapoika, opettaja Folkeson, kirvesmies Håf y.m. Sitten kun kirkkoherra tavanmukaisesti oli toivottanut läsnäolijat tervetulleiksi, alkoi hän esittää asioita. Ensimmäinen kysymys koski neiti Björkin pyyntöä saada uusia opetusvälineitä, tällä kertaa n.s. "helmitaulun", jonka kustannukset nousivat noin kolmeen kruunuun viiteenkymmeneen öreen.
Pappi esitti asian huolestuneen ja juhlallisen näköisenä. Lopetettuaan hän laski paperin kädestään ja katseli läsnäolijoita.
— Hyvät herrat, mitä teillä on vastattavana neiti Björkin pyyntöön?
Kahl nousi: "herra puheenjohtaja". Kirkkoherra kumarsi päätään, ja Kahl jatkoi:
— Ajattelin vain kysyä, tuleeko väestö siitä paremmaksi, että joka kouluneuvoston kokouksessa pyydetään kalliita ja tarpeettomia opetusvälineitä?
Pappi huokasi ja pudisti päätään.
— Ei, valitettavasti, pikemmin voisi sanoa huonommaksi.
Talollinen Svan nousi ja sanoi: