Puheenjohtaja käytti näissä otteluissa suuressa määrin puolueettomuuttaan, niin, hän jopa osottautui toisinaan sangen välinpitämättömäksikin, mihin oli syynä muuan ajatus, joka yksinomaisesti kiinnitti hänen mieltään. Hän antoi ukkojen kiistellä Carl Carlsonin kattotiileistä, Hanna Myhren keuhkokatarrista ja Gertrud Björkin rikkinäisistä seinäpapereista; vasta kun kaikki nämä kysymykset oli ratkaistu, kun Carlsonille oli luvattu uusi katto, ja Kahl oli toimittanut niin, että Gertrud sai pitää rikkinäiset seinäpaperinsa, vilkastuivat rovastin kasvot, ja hän alotti alakuloisen tyytyväisin ilmein:
— Niin, se mitä minulla nyt lopuksi on teille, hyvät herrat, esitettävänä, on sen pahempi kaikkea muuta kuin mieluista laatua. Olen jo kauan huomannut, että tyytymättömyys vallitsee opettajatar Gertrud Björkiä kohtaan, ja minun täytyy surulla tunnustaa, että, miten suuria ansioita hänellä lieneekin, hän on tehnyt itsensä yhteen ja toiseen syypääksi, mikä varmaan sietäisi pienen muistutuksen. Varsinkin on häntä soimattu monipuuhaisuudesta, josta on ollut seurauksena, ettei hän ole tyydyttävällä tavalla voinut pitää huolta lasten opetuksesta. Vähemmän sopivalla tavalla on hän käyttänyt hyväkseen opettajanasemaansa; niinpä hän esimerkiksi on tunnin aikana lähettänyt lapset omille yksityisasioilleen. Valituksia ovat tehneet useammat vanhemmat. Niin sain esim. eilen kirjeen huolestuneelta isältä, jonka lapset valitettavasti kyllä kaivannevat ymmärtäväisempää huolenpitoa, kuin mitä neiti Björk näyttää heille omistavan.
Ja kirkkoherra luki hiukan lausetapoja lievennellen ja kieltä parannellen Timeonin kirjeen. Sen tehtyään hän pani kirjeen pöydälle, silitti sitä kädellään ja sanoi, läsnäolijoita silmäillen:
— Hyvät herrat, pyydän teitä lausumaan ajatuksenne esittämäni kysymyksen johdosta.
Pitkänä ja suorana kohosi Svan penkistään. Hänen kapeat huulensa olivat kuin vaakasuora repeämä poskien välillä, ja harmaansiniset silmät näyttivät painuneen tavallista syvemmälle ulkonevain kulmakarvain alle.
— Pyydän yhtyä valituksiin opettajatar Björkista. Sen sijaan että pysyisi lestissään, hän puuhaa muita asioita, jotka eivät häntä koske…
— Ehkä tahdotte lähemmin määrätä, Svan, mitä aloja tarkotatte? kysyi puheenjohtaja lempein äänin.
— Niin, tarkotan kursseja, vastasi Svan jyrkästi ja pannen ylenkatseellista painoa viimeksimainittuun sanaan, kursseja, joita oppineet, epäkäytännölliset ihmiset panevat toimeen tehdäkseen kansaa uppiniskaiseksi ja tyytymättömäksi. Tohtorit ja professorit näyttävät suurista tauluista, minkä näköisiä ovat sydän ja munaskuut ja maksa, kun ihminen on ottanut päivällisryyppynsä, ja sitten pitää pölkkypää opettajatar saman esitelmän sydämestä ja munaskuista lapsivekaroille ja tekee heidät uppiniskaisiksi vanhempia vastaan. Mitä tapahtui tässä vast'ikään? Poikanulikkani sanoo minulle, kun otin pienen kohtuudenryypyn: "isä, sinun täytyy lakata juomasta heikon veljesi takia!" Onko mokomaa kuultu nokinenäisen poikanulikan suusta! Mitä? Pitääkö minun luopua ryypystäni siksi, että muiden vatsa on huonossa kunnossa? Mitä minua liikuttavat Erik Andersonin suolet? Pitäköön itse niistä huolta, enkä minä rupea siitä hyvästä ulkokullatuksi goodtemplariksi, että hän otti kymmenen ryyppyä kahden sijasta. Eikö muka kristityn vapaus oikeuttaisi minua juomaan, mitä siedän, ja ottamaan päivällisryyppyä, niinkuin tekivät isät ja iso-isät ennen minua ja voivat hyvin polvesta polveen?
Svan istuutui, vielä suorempana ja kapeahuulisempana kuin ennen, ja puheenjohtaja nyykäytti päätään alakuloisesti hymyten.
— Onko jollakulla vielä jotain sanottavana asiasta?