Pastori Strand oli juuri tyhjentänyt toisen kuppinsa ja huokasi syvään.
"Niin … niin … semmoist soon … semmoist soon … vanha Aron parka… Jumala auttakoon itse kutakin, kellä ei ole omaa kotoa missä elää ja kuolla…"
"Ooh, ei Aron-ukolla ole mitään hätää", jatkoi tohtori, "siin' on ihminen, joka on tyytyväinen itseensä ja kohtaloonsa, ja toista sellaista ei ole helppo löytää. Tulkaa tänne akkunan luo rouva Wallner, niin saattepa nähdä kun hän nousee ajopelistään, se tosiaankin maksaa vaivan."
Gabrielle nousi tuoliltaan ja seurasi tohtoria, joka kiiruhti akkunan luoksi. Ehtivät juuri parahiksi näkemään kun vanhat nelipyöräiset rattaat pysähtyivät porstuan portaitten eteen. Rattailla istui, paitsi kyytipoikaa, eriskummallinen olento, kirjava yövaippa yllä päällystakin asemasta ja korkea töröhattu päässä. Jo hyvän matkan päässä hän heilutteli hattuaan tervehdykseksi. Heti kun vaunut seisahtuivat, nousi hän varovasti maahan, otti rattaiden yhdestä nurkasta mytyn vaatteita kainaloonsa ja tervehti kohteliaasti Stellaa ja Andreaa, jotka seisoivat etehisen portailla vastaan ottamassa. Yhdessä he sitten menivät rappuja myöten ylikammariin.
"Nyt sitä ensin puhdistetaan tuolla yläkerrassa", sanoi tohtori naurahtaen, "hän on veden ja saippuan verivihollinen, mutta yleiseksi varmuudeksi täytyy ensin tapahtua perinpohjainen puhdistus, ennenkuin hän saa näyttäidä…"
Hetkisen kuluttua, kun Andrea oli ehtinyt kattaa tyhjäksi ison kahvipöydän, ja sen sijaan järjestää toisen pienemmän eräässä huoneen kulmassa, astui huoneeseen pastori Arnander eli Aron-ukko, kuten häntä tavallisesti kutsuttiin. Kirjava yövaippa oli nyt yltä pois; ukko melkein näytti keikarimaiselta pitkä papintakki yllään ja pitkä valkoinen huivi moneen kertaan kaulan ympäri kierrettynä. Hän oli tavattoman pitkä mies, valkohapset jakautuivat säännöllisesti kahdenpuolen kaunista muotoa. Silmänsä olivat ruskeat ja vilkkuilivat yhtä mittaa.
"Hyvää iltaa armollinen Aurell-rouvaseni", sanoi hän tervehtiessään emäntää ja teki samalla niin syvän kumarruksen, että satutti leukansa pikku rouvan päähän. Yhtä kohteliaalla kumarruksella tervehti hän muutakin seuraa, ja meni sitten, kuin lehmä pahnalleen, suoraan pienen nurkkapöydän luo, jossa Stella juuri oli kaatamassa hänelle kahvia.
"Hänet täytyy aina pannu syömään erikseen", valitti rouva Aurell kuiskaten Gabriellelle, "hän on niin kovasti siivoton, että…"
"Mistäs te, pastori Arnander olette saaneet tuon korean päällystakin, joka teillä äsken oli yllänne", kysyi tohtori, kun ei voinut olla laskematta leikkiä äijän kera.
"Sen minä olen saanut lahjaksi hyvin arvoisalta kirkkoherra Fromellilta Riselasta", vastasi Arnander, lapsen ahneudella niellen korpun toisensa perästä vatsaansa. "Sitä paitsi sain kahdet sukat, toiset ehjät, toiset rikki varpaiden kohdalta, pidetyn paidan, saippuan ja housunpitimet. Kaikesta tästä, mitä kirkkoherra hyväntahtoisesti, ystävällisesti ja itseään alentavasti on minulle antanut, olen juuri kirjoittanut ja kiittänyt. 'Kun jätin pappilan', kirjoitin minä, 'niin surumielisyys muuttui murhenäytelmäksi; kun olin saanut yö-nutun, heräsi minussa samallainen tunne, kuin ihmisessä, joka lähtee vaihtamaan saalista!'"