Ylpeys ja omantunnontuskat taistelivat hänessä, kun hän seisoi salissa ja hermostuneena veti sormikkaat käsistään heittäen ne pöydälle. Hän tiesi Robertin olevan huoneessaan; pitikö nyt heti mennä hakemaan hänet — pitikö sanoa…
Hänen ei kumminkaan tarvinnut mietiskellä, mitä olisi tekeminen, sillä samassa aukeni ovi ja Robert astui saliin.
Hän näytti niin ankaralta ja totiselta, että Gabrielle melkein pelästyi. Suu, joka tavallisesti oli lempeä ja suruinen, näytti nyt jäykältä taipumattomalta juovalta, ja hänen jääkylmä, halveksiva katseensa pakotti Gabriellen, epäselvästi sammaltaessaan "hyvää päivää" luomaan silmänsä maahan.
"Päivää." vastasi Robert ojentamatta hänelle kättään, "missä olet ollut?"
Mutta tuo lyhyt, käskevä kysymys sai esille kaikki ylpeyden henget Gabriellen sisästä. Hän kohotti päätään ja katsoi häntä rohkeasti silmiin.
"Luulin että Mari oli sen sinulle sanonut", vastasi hän ynseästi, "minä lähetin hänelle sanan, etten tulisi kotia pariin päivään."
"Mari sanoi tohtori Sandinin olleen keskiviikkona täällä sanomassa, ettet sinä aikoisi tulla kotia muutamaan päivään", jatkoi Robert yhtä lyhyesti. "Hän ei sanonut minulle, missä olit, eikä minulla ollut rohkeutta kysyä, pelkäsin saavani kuulla vielä loukkaavampia asioita."
"Robert!…" huudahti Gabrielle säkenöivin silmin.
"Vait Gabrielle", keskeytti Robert kylmästi ja kohotti toisen kätensä, "älä laita mitään 'kohtausta', älä tee minkäänlaisia moitteita, sinun täytyy havaita, että minulla on syytä olla pahoillani siitä mitä on tapahtunut. Tahdon nyt vain pyytää sinulta yhden asian. Sinä olet täysin oikeutettu niin usein ja niin kauvan kuin vaan haluat, olemaan poissa kodista, jota tiedän ettet enää rakasta, mutta anna minulle, minulle itselleni lähdöstäsi tieto. En tahdo enää toisten tulla nöyryytetyksi siten, että minulle vaimoni poissa olon ilmoittaa palvelija taikka" — hän pysähtyi hiukan ja lisäsi sitten tuimalla äänellä, "tohtori Sandin. Ja nyt saa koko seikka jäädä unheeseen. Olen vakuutettu siitä, että vastedes täytät vaatimukseni. Ne eivät ole kohtuuttomat."
Robert nyökäytti päätään ja lähti sitten tiehensä niin nopeasti, kuin olisi pelännyt keskustelun jatkoa.