Gabrielle jäi hievahtamatta paikalleen. Robertin väsähtänyt, halveksiva ilme sai hänet tuskasta raivostumaan. Jos Robert olisi syytänyt hänen silmilleen herjaussanoja taikka lyönyt häntä, ei hän olisi tuntenut itseään niin onnettomaksi, kuin nyt oli. Koko olennossa oli jotain lakastunutta, välinpitämätöntä, josta hän tuli aivan haltijoihinsa. Hän tunsi että kaikki syytöksen, kaikki epätoivon purkaukset kilpistyisivät tuosta väsymyksestä, joka peräytyi kohtauksien ja hyökkäyksien tieltä, ikäänkuin hermosairas, joka pelkää melskettä. Eikö hänellä sitten ollut kykyä saada häntä vapisemaan? Eikö mikään voinut peloittaa häntä, herättää häntä tylsästä kärsivällisyydestään?

Ei … ei mikään … ja juuri se seikka teki heidän avioliittonsa niin auttamattoman onnettomaksi. Ei koskaan ollut minkäänlaisia kahakoita, ei mitään valtavia kohtauksia, tuskinpa edes moitteita tai pistosanoja — oli vain se, että molemmat tunsivat päivä päivältä irtautuvansa milloin yhdestä milloin toisesta siteestä, joka lujentaa yhdyselämän luottamusta ja myötätuntoisuutta…

Erään lahdelman rannalla Ryforsista hiukan matkaa pohjoiseen on kappale rannikkoa juoksevan hiedan peitossa. Paikka on hyvin petollinen ja kansa ylimalkaan karttaa sitä lähestymästä. Sillä tuo valkea, hienonen kenttä, niin pehmoselta ja lujalta kuin se näyttääkin, on aika ajoin altapäin aivan aaltojen kalvama, ja jos ulkopuolelta tulee vähänkin paino, niin koko riutta romahtaa alas ja joutuu meren aaltojen uhriksi…

Gabriellen mieleen juohtui tuo kolkko, yksinäinen lahti, johon kulkijan jalka ei milloinkaan koske; hän lähti salista syvään huoaten ja meni makuuhuoneeseensa. Hietakenttä, jota meri petollisesti kalvaa ja mikä joka hetki oli mereen sortumaisillaan oli hänen mielestään kuvaus heidän avioliitostaan.

XIII.

Sisämaassa, lounaiseen Ryforsista, ovat Käppingen rautakaivokset. Toisen puolen kaivoksesta omistaa eräs osakeyhtiö, joka kulettaa rautamalmia kaupaksi ulkomaille; toisen taas Rendalan ja Själan rautatehtaat, jotka kaivoksesta tuottavat tehtaassa tarvittavat raaka-aineet.

Nuo ihanassa seudussa olevat kaivokset, joita ympäröi joka taholta kuusimetsä ja sinertävät vuoren kukkulat niin pitkälle kuin silmä kantoi, olivat noin pari vuotta sitten tyytymättömyyden ja työlakko-rauhattomuuksien, joita näihin aikoihin liikkui maan pohjois-osissa, oikeita pesäpaikkoja. Käppingen kaivosta pidettiin, vaikka se olikin maan rikkaimpia ja tuottavimpia, kaikkein vaikeatöisimpänä. Se oli tuollainen "nostokaivos", jossa työnteko kävi alhaalta ylöspäin, siten että työmies, riippuen tikapuilla, porallaan kalkutti kivilakea, kunnes se oli valmis räjäytettäväksi. Ja kun räjähdys oli tapahtunut ja rautamalmi kuletettu ylös syvyydestä, täyttyi ajan pitkään kaivoksen alaosa, ja tällä tavoin raivasi työmies kuukaus kuukaudelta vaivaloista tietään ylöspäin.

Siitä työstä oli heille tähän saakka maksettu kaksi kruunua metriltä, joten, jos olivat sukkelat ja kestäväiset, ansaitsivat keskimäärin 40, 50 tai 60 kruunua kuussa, aina sen mukaan, kuinka vaikeatöistä malmikerros oli. Mutta perheet olivat ylimalkaan suuret; ei ollut helppo tyydyttää jokaista pikkusuuta, joka työmiehen kodissa huusi ruokaa, varsinkin kun elintarpeet täällä, kuten muuallakin olivat käyneet kohtuuttoman kalliiksi, sen kautta että Riselan kylän maakauppias, jolta kansa osti tavaransa, otti noin 20 prosenttia enemmän kuin kaupungissa; täytyihän sitä paitsi jotain jäädä vaatteidenkin varalle, vaikka nuoremmat lapset niiden puutteessa toisinaan saivatkin loikoa tilallaan enimmän osan päivää. Jo parina vuonna oli salainen tyytymättömyys noussut rahvaassa; vihdoin puhkesi se ilmoille, työmiehet vaativat 25 äyrin korotusta metriltä, ja kun sitä ei myönnetty, syntyi työlakko.

Siinä nyt oli merkki yleiseen työlakkoon; kolme kuukautta oli Käppingen työväki joutilaana, vaan kun ei sillä mitään voitettu, herkesi Riselan kaivoksenkin väki työstään auttaakseen veljiään. Heitä seurasi Nyberg ja Rendal, sitten Klappebergin iso rautatehdas, ja kohta oli työlakkoliike kulovalkean tavoin levinnyt koko seudun yli. Ryforsissa oli mieliala hyvin levotoin, ilmassa liikkui sodan enteiden kummallisesti vaikuttavaa rauhattomuutta. "Nyt on Rendal yhtynyt työlakkoon, nyt on Nybergin väki lakannut työstä", tuollaisia tietoja tuli joka päivä kiihoittaen mieliä. Ja vähä väliä levisi kamalia uutisia, sellaisia kuin että sotaväkeä oli määrätty käymään käsiksi, ja että rahapohatat olivat uhanneet ajaa kaiken rahvaan, niin pian kuin se näyttäisi pienimpiäkään rauhattomuuden oireita, yhteen läjään ja ampua kuoliaaksi, j.n.e. Illan toisensa jälkeen pitivät työmiehet Hultin ja Vesterin johdolla kokouksia kirjastossa; kukaan ei saanut tietää, mitä niissä päätettiin, sillä yhtymiset tapahtuivat suljettujen ovien takana, mutta rahvaan ihmiset ja asento ja "Fanan" lehden vallankumoukselliset kirjoitukset eivät ennustaneet mitään hyvää.

Sahanhoitaja käveli ympäri sahaa synkeän ja vihaisen näköisenä, tavallinen kulunut viitta yllään, kädessään vanha pahka sauva, jota hän käytti kävelykeppinään. Hän tiesi täällä olevan vaarallisia rauhattomuuden aineksia, jotka vain tarvitsivat sytyttävän kipinän räjähtääkseen, ja tiesi ettei se kipinä ollut kaukana. Mutta hän tiesi myöskin, ettei hän itse eikä Bernfeltkään antaisi hiventäkään perää rahvaan toivomuksille. Työväki oli täällä hyvissä oloissa, sille maksettiin hyvät palkat eikä rasitettu ylenmäärin, ja jos sille nyt pisti päähän tehdä työlakko sen vuoksi, etteivät Käppingiläiset olleet tyytyväiset samaan palkkaan kuin muut kaivostyömiehet, niin ei ollut muuta keinoa kuin käydä käsiksi kovin kourin. Mitään myönnytyksiä ei voinut tulla kysymykseen. Se täytyi jokaisen ymmärtäväisen ihmisen huomata, ainoastaan sellaiset runolliset haaveilijat kuin pastori Wallner väittivät vastaan. Sen nyt sai tehtaanisäntä siitä, että otti tänne "ajanmukaisen" voimakkaan papin! Olihan toki esim. Norberg-vanhus paljon parempi, vaikka hänen kuulijansa nukkuivatkin melkein koko jumalanpalveluksen ajan, vaan kuitenkin käsitti, että pappismiehen velvollisuus on pitää isännän eikä työväen, lain eikä laittomuuden puolta. Niin, vieläpä viimeksi ollut pappikin, joka oli tehdä rahvaan hulluksi liialla hartaudellaan, oli parempi tätä.