Vihdoinpa leimahti rauhattomuuden liekki ilmituleen Ryforsissakin antaen sahanhoitajalle aihetta ryhtyä toimeen. Muutamiin paikkoihin oli näet yöllä naulattu ilmoituspapereja, joihin oli kirjoitettu:
"Työmiehet! Veljet! Miksi viivytte? Tehkää kuten veljemme Nybergissä ja Rendalassa, Klappebergissä ja Riselassa! Meillä on oikeus puolellamme, me emme saa ylivallan antaa itseämme säikähyttää. Historia näyttää, että kun rahvas liittyy yhteen, niin se saavuttaa voiton. Työmiehet, älkää viipykö! Käppingen veljet odottavat, että joka mies täyttää velvollisuutensa!"
Sinä aamuna vallitsi Ryforsissa tuskallisen kiihtynyt mieliala. Kaikki olivat hiukan alakuloisia aivan kuin rajuilman edellä. Työmiesten vaimot vetistelivät ja valittelivat toisilleen. Heidän mieliinsä ei vaikuttaneet mitään ne toiveet paranevasta asemasta, joita työlakko tuottaisi Käppingen rahvaalle; he näkivät vain lähimmän tulevaisuuden, työttömyyden, yltyvän juoppouden, köyhyyden kodeissa, lasten nälän ja muun kurjuuden, mitä työlakko tavallisesti tuottaa. Heille siitä olisi vähin etu: heitä työlakon kaikki seuraukset säälimättä kohtaisivat! Ja mitä oli työlakosta hyötyä? Nähtiinhän aina, että viimeiseltä kuitenkin "herrat" aina pääsivät voitolle!
Sahanhoitaja tiesi kenen kirjoittamia ilmoituspaperit olivat. Hän tunsi
Vesterin lauseparren: "historia näyttää."
Kun hän kuitenkaan ei voinut mitään toteen näyttää, repi hän vain palasiksi ilmoituspaperit, kutsui työmiehet kokoon ja piti heille ankaran varoituspuheen, tuon tuostakin kiinnittäen Vesteriin läpitunkevan katseen.
Vaan Vester seisoi levollisena paikallaan, käsi nahkaesiliinan välissä. Hänen pienet terävät silmänsä kohtasivat sahanhoitajan katseen ilmeellä sellaisella, kuin olisivat tahtoneet sanoa: "vai niin, lörpötä sinä vain, ukko paha, me tiedämme, mitä me teemme, sillä me olemme lukeneet historiaa ja huomanneet, että kun vain rahvas pitää yhtä puolta, niin se aina pysyy ylivallassa, tosin en luule, että pääsemme niin pitkälle kuin toivoisin, että nimittäin voisimme hirttää sinut tuolla lautatarhassa, vaan jos onni potkasee, niin ehkä saamme huviksemme heittää sinua kirveellä päähän, taikka antaa sulle hyvät potkut palkkioiksi kaikista niistä kerroista, jolloin olet kohdellut meitä kuin järjettömiä eläimiä."
Seuraavana päivänä oli melu Ryforsissa vieläkin suurempi, sahanhoitaja keskusteli päällikkönsä kanssa yhä vilkkaammin, yhä enemmän huokailuja ja valitus-ennustuksia kuului Stork-rouvan luona, yhä useampia vetisteleviä työmiesten vaimoja näkyi, sillä aamuposti toi tiedon, että Själan rautatehtaallakin, jonne oli vain peninkulma matkaa Ryforsista, oli työväki tehnyt lakon. Huhu kertoi sikäläisen työväen olleen niin hyvästi valmistuneen siihen työlakkoon, että voisivat vastustaa isäntiään useampia viikkoja. Mutta tiesipä toinenkin huhu kertoa, etteivät isännät aikoneetkaan ryhtyä taisteluun, vaan että kaikki tehtaat jo olivat suljetut ja työväki eroitettu.
"Gabrielle", sanoi Robert muutamana aamupäivänä vaimolleen, "haluatko seurata minua Käppingeen? Olen luvannut työmiehille tulla sinne tänään ja ehkä sinua huvittaisi nähdä miten siellä eletään. Luulenpa että mielipiteesi työlakosta siten muuttuisi."
Gabrielle näytti hämmästyneeltä. Nykyään ei Robert enää usein ollut tehnyt hänelle sellaisia ehdotuksia.
"Niin, kyllä minä voin tulla mukaan", vastasi hän epäillen, "mutta…"