Vieras työmies huusi heti "puheenjohtaja" ja nousi seisomaan.
"Niinhän ne aina sanovat", sanoi hän yhtä vihaisena kuin äskenkin, "'työkansan ystäviä', sitä ne kyllä kaikki ovat sanoissaan, vaan kun tarvitaan, niin… Minä vaadin, että pastori itse tekee siitä selon, eikä anna toisten puhua puolestaan…"
Tyytymätöntä melua herättivät nuo sanat, vaan se vaikeni heti kun
Robert huusi "puheenjohtaja."
"Olkaa niin hyvä!" vastasi tämä pannen painon ensi sanalle ja kumartaen Robertille.
Robert oli hetkisen ääneti katsoen lattiaan. Hän tunsi täydelleen sangen valkean ja aran asemansa. Syvimmät, totisimmat tunteensa olivat kiintyneet työmiehiin; uudistuksiin taipuvainen luonteensa, joka jo pienestä saakka oli saattanut häntä pitämään sorrettujen puolta, ja joka kehittymistään oli kehittynyt Ryforsissa olon aikana, jolloin jokapäiväinen seurustelu alemman rahvaan kanssa oli kokonaan kuluttanut hänen katsantokannastaan ylimysvaltaiset taipumukset, tuo kaikki kuohahti nyt niin voimakkaasti että oli vähällä huimasta hänet. Mutta toiselta puolen hän selvään käsitti, että tuota myötätuntoisuutta oli hillittävä jossain määrin; hän ymmärsi sen, että seurakuntalaisilleen rauhattomuutta ja laittomuutta julistava pappi on säännöttömyys, jota ei saa olla olemassa.
Jos hän tällä hetkellä kadottaisi mielen malttinsa, jos antaisi hetkellisen tunnelman hurmata itsensä, silloin … niin silloin hän ei enää voisi kauvempaa olla kirkon palvelijana…
Tuo sielun taistelu, jonka sekaisia syitä hän edes ei ehtinyt saada sanoiksi, vaan ainoastaan äkkipikaa vaistomaisesti tunsi, kesti vain hetkisen, mutta se koski häneen niin kovasti, että hän itse tunsi, miten kalpea oli, vihdoin nostaessaan silmänsä katsellen ympärillään seisovia työmiehiä.
"Veljeni", sanoi hän, ja huultensa hellän surumielinen hymy muodosti jyrkän vastakohdan silmäinsä kiihkoiselle katseelle, "minulla ei ole monta sanaa teille puhuttavaa, vaikka kiusaava ääni kuiskaakin korvaani, että meillä voisi olla toisillemme paljon puhumista. Mutta hetki siihen ei ole sovelias. Vanha ystäväni seppä Stark on jo puhunut puolestani, paremmin kuin itse olisin osannutkaan. Teot puhuvat enemmän kuin sanat. Huone, jossa nyt olemme, koko entinen elämäni täällä, harrastukseni hankkia teille oikeutta, eikö niissä ole kyllin todisteita siitä, että tarkoitan teidän parastanne, että aina, kuten tähänkin asti tulen pitämään työmiesten puolta? Tarvitseeko minun sanoa vielä enemmän?"
Hän katsoi ympärilleen, ja äkillinen liikutus, joka oli vallannut työmiehet, näytti minkälaisen vaikutuksen puhe oli tehnyt. Kaunis, ilmeekäs ääni, joka notkeana mukautui niihin ajatuksiin ja tunteisiin, joita hän tahtoi tuoda esiin, hienot kasvojen piirteet, eloisa katse ja suopea hymyily kahlehti työmiehet, jotka istuivat hievahtamatta tarkkaan kuunnellen joka sanaa, Ainoastaan se työmies, joka ensin oli Robertia vastustanut, näytti epäilevän, ja nousi seisaalleen sekä lyhyesti lausui:
"Pyydän että asiasta tehdään esitys."