Bernfelt oli sävähtänyt punaiseksi kuullessaan Robertin viimeisen lauseen, ja hänen iloiset, ystävälliset silmänsä tummenivat.
"Niin, siinä se nyt nähdään!" huudahti hän kiihtyneenä, "tuo on sitä vanhaa virttä, jota laulavat kaikki, jotka eivät tiedä asioista mitään, älä pane pahaksi että sanon sen suoraan! Eihän sinulla miten voi olla kokemusta näissä olosuhteissa, etkähän voi olla selvillä tällaisen liikkeen kaikista mutkista, joissa kukin on riippuvainen toisestaan, ja jossa niin kutsutut pikku seikat, sellaiset kuin muutaman äyrin palkan lisäys työmiehille, voi vaikuttaa koko joukon selkkauksia asioissa — ja kumminkin istut nyt siinä tekemässä tietoperäisiä arvosteluja ja puhut aivan päin mäntyyn. Sanon sinulle sen, että meillä, työnantajilla on usein tuhat kertaa suuremmat huolet kuin työmiehillä. Tuottakoonpa työ voittoa tai tappiota, maksetaan työmiehille palkka, hänellä ei ole mitään huolta, hän on aivan levollinen, laskeutuipa raudan hinta eli nousi, hänen täytyy kuitenkin saada rahansa, niinkuin muidenkin palkan saajain, kun sitä vastoin meillä työnantaja-paroilla, aikoina, jolloin rauta ja puu ovat huonossa hinnassa välistä on niin ylenmäärin huolia, ja olemme niin sekasotkuisissa oloissa, ettemme mitään haluaisi sen mieluummin, kuin vaihtaa asemaa hyvin toimeentulevan työmiehen kanssa, jolla on määrätty palkka ja hauska asunto. Otan vain esimerkiksi Riselan tehtaan. Tiedätkö millä kannalla asiat siellä nykyään ovat? Työmiehet, siellä taukosivat muutama päivä sitten työstään, auttaakseen Käppingen veljiään, kuten suuremmoisesti sanottiin; vaan nyt on Riselan tehtaan asema sellainen, että jollei lakkoa mitä pikimmiten saada ehkäistyksi, niin tulee luultavasti vararikko. Ja mikä siitä on seurauksena? Siitä ei seuraa ainoastaan omistajain häviö, he tosin kyllä ovat ihmisiä hekin, ja voivat olla levottomia vaimostaan ja lapsistaan, vaikkapa vain ovatkin työnantajia, vaan se nyt ei merkitse niin paljon; mutta koko työväestökin on siellä leivän puutteessa. Voiko sitäkin lakkoa järjellisillä syillä puolustaa?"
"En ole koskaan minkäänlaisena selviönä pitänyt sitä, että kaikki lakot olisivat järjellisiä tai puolustettavia", vastasi Robert kylmänä, "päinvastoin ne voivat usein olla vastakohtana. Mutta miksi otat Riselan tehtaan, tarkastaisit mieluummin Käppingeä. Tiedät yhtähyvin kuin minäkin, että Riselan omistaa rikas yhtiö, joka ilman tuntuvampaa uhrausta olisi voinut myöntyä työväen vaatimuksiin, joten olisi voitu estää tuo monessa yksityisseikassa suhteetoin lakko. Muutoin en ole niin yksipuolinen ja vääryyttä harrastava, etten katsoisi työmiehen tarvitsevan niin hyvin kuin hänen herransakin seurata kristillistä ohjetta: ajatelkaa toisiakin…"
Bernfelt päästi pitkän ylenkatseellisen vihellyksen.
"Po … po, po", naurahti hän halveksivasti. "Nyt olet pahempi ihanteellisuuden harrastaja kuin luulin. Niin, voithan saarnata kansalle tuota kaunista oppia, vaan jos koskaan saat yhden ainoankaan työmiehen katsomaan herransa parasta, ja huomaamaan, että tälläkin voi olla huolia ja ikävyyksiä, niin sitten en minä ole minä!"
Robert ojensihe; hän vaaleni entistäkin kalpeammaksi ja silmänsä säihkyivät.
"Se mitä nyt sanoit, oli ruotsalaisen rahvaan häpeällistä panettelemista", huudahti hän liiallisen hermostuksen kiihdyttämänä. "Minä tunnen sen yhtä hyvin kuin sinä, ehkäpä paremminkin, ja tiedän, että se työnantaja, joka palkkoja määrätessään etusijassa katsoo sitä, että työkansalla on kohtalaiset tulot, vasta toisessa sijassa jako-osuutta, sekä antaa terveellisiä ja hyviä asuntoja ja suhteellisen työ-ajan, voin panna kunniani pantiksi siitä, että jos häntä työnantajana jokin seikka huolettaisi, ja hän kutsuisi työmiehet kokoon ja luottamuksella sanoisi heille: 'ystäväni, niin ja niin on lailtani, älkää syöskö minua perikatoon, tekemällä lakkoa, kun ajat parantuvat, saatte toiveenne täytetyiksi. Haluatteko auttaa minua?' Se työnantaja ei saisi muuta vastausta kuin yksimielisen 'tahdomme', eikä kukaan hänen työmiehistään enää ajattelisi lakkoa. Ruotsin kansa ei ole Engelbrecktin ja Kustaa Vaasan ajoilta huonontunut siihen määrään, ettei sillä, vaikka se monossa suhteessa olisikin erehtynyt nykyajan harhaoppeihin, olisi tallella hyvä, uskollinen mielenlaatu!"
Hän löi nyrkkinsä pöytään, nousi äkkiä ja kävi kerran poikki lattian. Bernfelt seurasi hänen liikkeitään osittain pilkallisella, osittain hämmentyneellä katseella.
"Niin. voithan mahdollisesti olla oikeassa", sanoi hän, kun Robert jälleen oli istunut tuolille. "Kun meistä tulee täydellisiä, silloin muuttuu kaikki hyväksi, siitä olen yhtä vakuutettu kuin sinä. Vaan siihen saakka on meidän mukaantuminen asioihin sellaisina kuin ne ovat. En kiellä Käppingen työmiesten vaatimusten olevan oikeutettuja, vaan en voi vastata kaikista Pohjois-Rnotsin yhtiöstä. Kukin saa lakaista puhtaaksi oman ovensa edustan ja minä puolestani voin kunniani ja oman tuntoni kautta sanoa, että Ryforsin työväellä on hyvät olot. Voin vakuuttaa sinulle", jatkoi hän taas vanhalla keveällä äänellään, "ettei kellään työmiehistäni koskaan ole ollut niin paljon huolta ja selkkauksia, kuin minulla nyt kuluneena vuonna. Kymmenen lapsen kasvattaminen ei ole niinkään helppo asia, varsinkaan kuin pari näistä antavat hyviä aiheita siihen luuloon, että tulevat saattamaan yhtä paljon ikävyyksiä ja rahanmenoa, kuin itse ennen vanhaan omille vanhemmilleni. Ja sitten tuo kesähuvila, jota vaimoni vihdoinkin sai minun rakentamaan, ja joka nielemällä nielee rahoja. Ei, haluttaisi sanoa työmiehilleni: onnellisia ihmisiä te, jotka ette mitään omista."
Robert ei vastannut, Bernfeltin puhuessa hän mielikuvituksessaan näki komean rahoja nielevän huvilan vieressä pienen likaisen hökkelin, jossa kylmänä talviyönä makasi kymmenkunta henkeä ja lumi läjäytyi kokoon oven ulkopuolella ja hataroista seinistä tunki jääkylmä viima huoneeseen.