Tultuaan huoneesensa, otti kreivitär heti esille kirjan, joka sisälsi uskonnollisia tutkistelemuksia ja jonka hän oli saanut lainaksi pastori Wallner'ilta. Sitä hän luki pitkän aikaa. Sen jälkeen laskeutui hän polvilleen tuolin eteen ja alkoi rukoilla, ensin hiljaa itsekseen, sitten ääneen, selvään lausutuin sanoin.
Hän ei tiennyt, mitenkä kauan hän oli vuorottain rukoillut ja lukenut, mutta kun hän viimein laski pois kirjan ja rupesi riisuutumaan, alkoivat esineet suuressa salissa, joita toukokuun yö muutaman tunnin kuluessa oli peittänyt keveään hämärään verhoonsa, yhä selvemmin ja selvemmin esiintyä kevät-aamun valossa.
II.
Kreivi Barnekenin ensimmäinen puoliso kuoli Gabriellen ollessa kymmenen ja pikku tyttöjen äsken täytettyä viisi vuotta. Vainajaa olivat lapset hellästi rakastaneet ja kymmen-vuotiaan tytön suru äitinsä kuolemasta osottautui yhtä rajuksi kuin kestäväksikin. Vielä nytkin, vaikka oli kulunut jo yhdeksän vuotta siitä illasta, jona hän seisoi äitinsä kuolinvuoteen vieressä ja nyyhkyttäen rukoili häntä vielä kerran avaamaan silmiään, saattoi hän öisin herätä ja itkeä kaipauksesta, jota hän tunsi rakkaasen vainajaan.
Gabriellen suhde isäänsä oli sitä vastoin aina ollut vieras, mikä sai luonnollisen selityksensä kreivin rakkauden puutteesta niin kotiaan kuin perhettään kohtaan. Oikeastaan hän ei ollut muuta kuin kunnianhimoinen valtiomies, joka osasi kätkeä himonsa miellyttävällä käytöksellään.
Jo pitkät ajat oli ollut yleisenä salaisuutena, että kreivi pelasi ja että hänen asiansa olivat hyvin sekavat. Ei siis ollenkaan herättänyt kummastusta, kun tiedoksi tuli, että kreivi, auttaakseen taloudellista asemaansa, pari vuotta ensimmäisen vaimonsa kuoleman jälkeen, oli mennyt kihloihin rouva Bernerin, tehtaanomistaja Bernerin lesken kanssa, jonka sanottiin omistavan enemmän kuin miljoonan.
Tässä liitossa ei rakkaus ollut pienimpänäkään vaikuttimena; koko toimi oli niin rehellinen ja silminnähtävä arvon ja rahain vaihto, ett'ei kenenkään päähän olisi luullut pistävänkään kutsua tätä avioliittoa muuksi kuin kaupaksi. Mutta kuten tavallisesti tällaisissa tilaisuuksissa, kietoutuivat nytkin molemmat asianomaiset verkkoon, joka oli kudottu romanttisista valheista. Salaperäisistä lähteistä tuli äkkiä esiin äsken kihlattujen runollisia lausuntoja, niinkuin esimerkiksi, että rouva Berner oli uskonut eräälle ystävälle, että hän heti, ensi kerran kohdatessaan kreivin, tunsi hänessä saavansa herransa, tahi että kreivi oli sanonut nykyisen morsiamensa olevan ensimmäisen, todellisen naisen, minkä hän milloinkaan oli nähnyt j.n.e.
Nämät lausunnot kulkivat viikon päivät suusta suuhun, kunnes ne vihdoin peruuttamattomina kiintyivät kreiviin ja hänen morsiameensa ja vilkkaalla mielikuvituksella varustettujen ihmisten silmissä antoivat tälle kylmälle, sivuseikkoihin perustuvalle avioliitolle runollisen värityksen.
Kreivi oli kumminkin hyvin tyytyväinen, jos kohta hänen sydämmensä ei ollutkaan määrääjänä tässä asiassa. Oli kuitenkin eräs seikka, joka häiritsi tätä tyytyväistä mieli-alaa, nimittäin tapa, millä Gabrielle vastaan otti tiedon isänsä kihlauksesta.
Valtiollisen elämänsä kestäessä, oli kreivi Barneken useamman kerran muuttanut mielipiteitään tarkoissakin kysymyksissä, ja oli sen aina tehnyt ujostelematta ja pää pystyssä. Olematta vähintäkään hämillään oli hän, näiden muutosten jälkeen, esiintynyt maan edustajien edessä, vaikka tiesikin, että useimmat heistä eivät hänen käytöstään hyväksyneet, jopa häntä halveksivatkin; mutta tuona aamuna, kolme vuotta sitten, jolloin hän luokseen kutsutti kuudentoista vuotiaan tyttärensä, hänelle ilmoittaakseen, että aikoi antaa lapselleen äitipuolen, oli hän peloissaan ja levoton kuin hermostunut nainen.