Tällä kannalla olivat asiat kreivi Barnekenin kodissa kun pastori Wallner eräänä kauniina kevät-iltana piti hartaushetken kreivittären salissa, ja Gabrielle ulkona balkongilla purki kihlauksensa serkkunsa ja lapsuuden ystävänsä, Juhani Barnekenin kanssa, joka heidän aikaisimmasta nuoruudestaan asti oli ollut hänen ihailijansa ja kosijansa.
Talvikausi oli jo aikoja sitten loppunut; oli viimeinen torstai, jolloin kreivittären luona pidettiin uskonnollista kokousta, sillä seuraavalla viikolla piti kreivin perheen — kreivi itse aikoi viettää kesää kylpylaitoksessa Saksanmaalla, — muuttaa Säboholmiin, vanhalle Södermanlannissa olevalle sukutilukselle, jonka kreivi, toisen vaimonsa rahoilla, oli äskettäin laitattanut uuteen kuntoon.
Kreivitär ja Gabrielle olivat, kumpikin tahollaan, täydessä hommassa koko tämän viikon. Gabrielle kävi jäähyväisillä perheissä, joihin hän oli talven kuluessa ollut pyydetty, järjesti omansa ja sisariensa puvut, ehdotteli huviretkiä, niin ett'ei hänen ja pikkutyttöjen tarvitsisi kolme kuukautta istua "kuivamassa" Säboholmissa äitipuolen kanssa.
Kreivitär kävi ainoastaan muutamilla harvoilla jäähyväisillä, mutta hän oli äskettäin pannut toimeen myyjäiset, joista tulot olivat aiotut käytettäviksi lastenkodin perustusrahastoksi ja ennenkuin hän lähti maalle, tahtoi hän saada suunnitelman siihen valmiiksi ja varat järjestetyiksi.
Pastori auttoi häntä uutterasti kaikissa näissä toimissa; tämän viikon kuluessa tuli hän joka toinen päivä kreivittären luo ja istui tuntikausia papereilla ja laskuilla peitetyn pöydän ääressä hänen pimeässä kirjoitushuoneessaan, salin vieressä. Nuoren papin kauniit silmät säteilivät ilosta, hänen nähdessään suotuisan tuloksen, johonka heidän laskunsa näyttivät johtavan, ja ajatellessaan niitä monia pieniä, sairaita, lapsiraukkoja, jotka tämän kodin kautta tulisivat saamaan hoitoa. Kreivitär taas lopetti säännöllisesti nämät istunnot, joiden viimeinen kohtaus näytettiin etehisessä oven luona, äänettömän, vaan runsaan kyyneltulvan vuotaessa.
Kahdentoista ajoissa sinä päivänä, jolloin kreivitär Barnekenin ja hänen tytärpuolensa muuttivat Säboholmiin, tuli pastori heittämään hyvästi ja tuomaan kreivittärelle kirjan, jonka tämä oli pyytänyt saada lainata. Kreivitär pyysi häntä istumaan, mutta hänellä oli niin kiire, että hänen heti täytyi mennä, eikä kreivitärkään uudistanut pyyntöään. Hän ei muuten näyttänyt olevan paraalla tuulella; tyttöjen läsnä-olo, pastorin hajamielinen kiire, ja monet määräykset, joita hänen vielä ennen lähtöään tuli antaa palvelijoille, tekivät hänet levottomaksi ja saattoivat hänen kasvoillaankin kuvautumaan mielipahan, jota ei edes pastorin läsnäolo voinut karkoittaa.
Mutta kun pastori sanoi hänelle hyvästi ja ystävällisellä tavallaan puristi hänen kättään, levisi hänen juroille kasvoilleen lempeä hymy, kun hän lausui matalalla äänellä:
"Tervetuloa Säboholmiin ensi viikolla, sydämmellisesti tervetuloa!"
Pikku tytöt kääntyivät äkkiä, ja katsahtivat Gabrielleen.
"Sielläkin!" kuiskailivat he silmää iskien ja omituisella korolla,