"Gabrielle", sanoi Robert viimein matalalla äänellä, "minulla on jotakin sinulle sanottavaa…"
"Mitä sitten?" kysyi Gabrielle katsomatta häneen.
"Muistatko", jatkoi Robert samalla tavalla, "että kerran, ennen kihlaustamme, pyysin, ett'et milloinkaan unohtaisi, että minä, mihinkä oloihin tahi ristiriitoihin joutuisimmekaan, aina ensi sijassa olisin pappi, että minne Herra käskisi minua menemään, niin vaikeaksi kuin se tulisikin sinulle, meille molemmillekin. Muistatko sen vielä?"
"Muistan, miksipä olisin sen unohtanut?" vastasi Gabrielle lyhyesti.
"No niin, ystäväni, perustukseksi ottaen hyvän muistosi, sanon sinulle, että minut on kutsuttu paikkaan, jonne tiedän, ettet mielelläsi minua seuraa. Minulle on nimittäin tarjottu kappelin saarnaajan virka Ryforsin sahalla, Pohjois-Norrlannissa ja olen aikonut vastaanottaa tämän tarjouksen ja jättää Tukholman."
Robert huokasi syvään ja pyyhkäsi kädellään otsaansa; häneen oli koskenut kipeästi lausua nämät sanat.
Gabrielle ei vastannut heti, hän ei tahtonut näyttää Robertille, miten syvän vaikutuksen tämä uutinen teki häneen, hän vaan piti katseensa luotuina kirjaan, kunnes hän saisi voimaa hillitä kasvojensa liikkeitä.
"Minkä tähden tahdot jättää Tukholman?" kysyi hän vihdoin, luodessaan
Robertiin tuijottavan katseen.
Robert epäili hetkisen. Jos hän nyt ilmoittaisi koko totuuden, jos hän luottamuksella avaisi sydämmensä ja paljastaisi kaikki sen haavat, eikö Gabrielle ymmärtäisi häntä väärin, eikö hän kohtaisi häntä vaan kummastuksella ja moitteella sen sijaan, että osottaisi hänelle myötätuntoisuutta? Ja onko tunteelliselle mielelle mitään sietämättömämpää kuin nähdä juuri sen hylkäävän itsensä, jolta olisi oikeutettu odottamaan enin osanottoa. Häntä väristytti jo ajatellessaan, että hänen pitäisi paljastaa sisimmät, arimmat tunteensa välinpitämättömille tahi moittiville katseille, samalla kun hän tunsi sanomatonta tuskaa, ett'ei hän vaimossaan löytänyt ystävää ja luotettua toveria, peräytyi hän arkana ja sulki vieläkin lujemmin sydämmensä häneltä…
"Sentähden", vastasi hän epävarmalla äänellä, "että minut on kutsuttu paikkaan, jossa minua tarvitaan paremmin kuin täällä ja jossa minä Jumalan avulla voin vaikuttaa enemmän hyvää kuin mitä minä olen voinut tehdä täällä."