Mutta hänen täytyi kuitenkin mennä eteenpäin; ei löytynyt mitään muuta tietä, jos tahtoi välttää suurta mutkaa. Nopein askelin kiirehti hän ohitse, koettaen niin paljon kuin mahdollista katsoa syrjään, välttääkseen heidän katseitaan ja päästäkseen tervehtimästä.
"Olipa tuo minusta aika ylpeän näköinen ihminen", sanoi Vester, Gabriellen mentyä ohitse. "Mutta kyllähän sen näkeekin, että hän on hieno nainen, on vaan. Hänen isänsä kuuluu olevan valtiopäivämies ja kreivi, ja taitaa pian tulla raha-asiain ministeriksi. Mutta varas hänkin vaan on, sillä hän on lihoineen luineen myynyt itsensä valtiolle ja vastustaa kaikkea edistymistä, niinkuin yleistä äänestys-oikeutta ja muuta sellaista."
Vester sylkäsi jälleen sivulle päin ja nyykäytti varmuudeksi päätään.
"Kas, hyvää iltaa, isä Daniel", jatkoi hän, huomatessaan vanhan, pitkään esi-nahkaan puetun sepän, pieni kori kädessä tulevan eräästä työväen asunnosta, "antaahan kuulla, mitä hän pitää uudesta papin väestä, luuleeko hän heidän kuuluvan omaan lammaslaumaansa?"
Vanha Daniel arveli hetkisen. Hän oli pitkä ukonroikelo, pää hieman kallellaan ja kasvot tiheiden ryppyjen peittämät, varsinkin silmien ympärillä, joidenka katse oli yht'aikaa veitikkamainen ja surullisen haaveileva. Päässään hänellä oli vaalean ruskea vale-tukka, joka oli enemmän vanhan koinsyömän nahkalakin kuin tukan näköinen, ja jonka hän nauhalla oli sitonut kiini leuan alle.
"Ei pidä tuomita rautaa, ennenkuin sitä on taottu", sanoi hän veitikkamaisesti hymyillen.
"Se on oikein Daniel", sanoi Hult nauraen, "kalkuta sinä vaan tuota pappi-lurjusta, kunnes hän masentuu, sillä luulen hänen sitä tarvitsevan. Olisittepahan vaan nähnyt äsken, kuinka ylpeältä hänen rouvansa näytti mennessään tästä ohi, hän ei tahtonut edes katsoakaan tänne päin."
"Ei pidä tuomita ketään ulkomuodon mukaan", tuumi Daniel, "on useita ihmisiä, jotka ovat kaljuja kuni kuoritut tukit, mutta jotka sydämmessään halveksivat meidän kaltaisiamme, ja on useita ihmisiä, joiden ulkomuoto on kulmikas ja tuima, mutta joiden sydän on ystävällinen ja herttainen. Ihminen näkee sen kuin silmäin edessä on mutta Herra katsoo sydämmeen, niinkuin 1 Sam. 10:7 sanotaan, siinä sanotaan sydämmeen, huomaa, tuo sydämmeen…"
Tämän sanottuaan sylkäsi Daniel, pyyhkäsi kädellään nenäänsä ja meni sitten puotiin, josta hän osti vähän ryyniä, palasen juustoa ja tulitikkulaatikon. Sisällä olevat miehet, jotka sen mukaan kuin ilta kului ja viinalasit useammin olivat tulleet esille, olivat käyneet yhä kovaäänisemmiksi ja puheliaimmiksi, lausuivat hänelle pilkkasanoja, mutta Daniel, joka kansan keskuudessa oli tunnettu terävästä kielestään, keskeytti ne heti sattuvalla vastauksella.
Tultuaan huoneesensa, joka oli toisessa kerroksessa, ylisellä, sytytti hän tulen pesään ja pani ryynit kiehumaan. Sitten hän rupesi lakaisemaan, että huone tulisi siistiksi sunnuntaiksi, järjestämään vanhaa vuodettaan sohvalla ja tuomaan vettä kaivosta. Sillä vanha Daniel sai itse tehdä kaikki askareensa sen jälkeen kuin hänen vaimonsa oli kuollut ja ainoa tyttärensä lähtenyt Tukholmaan, hakemaan itselleen paikkaa. Tämä kävi väliin hyvinkin hitaasti, sillä Daniel ei enää ollut nuori, ja hänen jalkansa ja käsivartensa olivat kangistuneet luuvalosta, joka vaivasi häntä niinkuin kaikkia vanhoja seppiä; mutta hommatessaan huoneessaan, oli Danielilla tapana laulaa hengellisiä lauluja, mikä hänen vakuutuksensa mukaan piti mielen ja voimat virkeinä.