Daniel sylkäsi ja käpristi silmäkulmiaan niin että hänen otsansa oli tavallista enemmän äskettäin kynnetyn pellon kaltainen.
"Yksi on totuus, yksi on rakkaus ja yksi on usko", vastasi hän, "sitä ei kukaan voi kieltää. Mutta kas uskoa, sitä ei hänellä sentään ole. Mutta löytyy monta tietä, jotka vievät siihen ja sen mukaan kuin minä voin nähdä on hän ollut jo kauan matkalla. Ja niinkuin on kirjoitettu Esaiaksen 35 luvun 8 värsyssä: 'Siinä myös pitää matka ja tie oleman, joka pitää pyhäksi tieksi kutsuttaman, ettei kenkään saastainen sitä vaeltaisi, ja se pitää heidän edessään oleman, jota käydään, niin ett'ei tyhmäkään eksy.' Hän sanoo tyhmäkään — tyhmäkään hän sanoo. Mutta perillä tämä ei vielä ole."
Robert ja Gabrielle lähtivät kirkosta toistensa seurassa. Gabrielle keskeytti aina väliin kotimatkalla vallitsevaa hiljaisuutta, tehden pilkallisia muistutuksia seurakunnasta, niinkutsuttujen säätyläisten esiintymistavasta ja puvuista, mutta Robert oli koko ajan ääneti ja hajamielinen. Ja kuitenkin hän tällä hetkellä tunsi tarvetta saada avomielisesti puhella jonkun kanssa, tarve, joka katkerammin kuin milloinkaan ennen saattoi hänet tuntemaan vaimonsa ja hänen välillä olevaa yhtämielisyyden puutetta. Yksimielisyys, johon hän, jos kohta omasta vapaasta tahdostaan, kuitenkin niin äkkiä ja valmistumatta oli tullut siirretyksi, täytti hänet halulla saada avata sydäntään. Vaikeus paljastaa oma itsensä tekee aina niin hillitsemättömäksi umpimieliset luonteet ja väliin saattaa heidät puhkeamaan valitukseen, joka kuulijan mielestä on liioiteltu, kosk'ei hän voi aavistaa ett'ei siinä ilmaannu ainoastaan hetken tuska, vaan vuosikausia kestäneet, salatut kärsimykset. Vaan Robert ei voinut sanoa mitään; pilkallinen hymy Gabriellen huulilla laimensi hänet. Hän tiesi, että jos hän vaan viittaisikin levottomuuden ja epäilyksen tunteisiin, jotka hänen uusi vaikutus-alansa hänessä herätti, Gabrielle heti voittoriemussa vastasi hänelle: "johan minä sen sanoin, että sinä et tulisi viihtymään täällä sen paremmin", ja sellaisen vastauksen paljas mahdollisuus saattoi hänet yhä syvemmin ja syvemmin sulkeutumaan omaan itseensä.
Saavuttuaan kotiin, saivat he vieraakseen tehtaanlääkärin tohtori Sandin'in, johonka he joitakuita päiviä sitten olivat tutustuneet. Kun hän ei näyttänyt aikovankaan mennä pois, vaikka päivällisaika oli jo käsissä, vaan istui huolettomana jutellen, kysyi Gabrielle eikö hän tahtoisi syödä päivällistä heidän kanssaan, johon kysymykseen tohtori nähtävällä tyytyväisyydellä vastasi myöntyvästi.
Tohtori Sandin oli keskikokoinen, tanakka nuori mies, jonka silmät olivat siniset, hipiä heleän valkoinen ja käytti lasisilmiä. Koko hänen olennossaan oli jotakin naisellista, hän puhui paljon ja innokkaasti ja punastui niinkuin nuori tyttö, mutta hänen sukkelat vastauksensa ja vilkkaat silmänsä estivät hänet näyttämästä veltolta ja tekivät hänet miellyttäväksi henkilöksi. Sahalla hän olikin hyvin kansan mieleen, kaikki hänestä pitivät, miehet ja naiset, köyhät ja rikkaat ja yleensä tunnustettu totuus olikin, ett'ei seuraelämässä voitu saada aikaan mitään hauskaa ja onnistunutta, ell'ei tohtori Sandin ollut mukana.
Gabrielleä hän näytti suuresti huvittavan. Tämä ei pitkiin aikoihin ollut nauranut niin makeasti, kuin nyt kuullessaan tohtorin kuvauksia seudun oloista, rouvien keskinäisistä arvoriidoista, ruokakauppias Bångin voimattomista ponnistuksista päästä mukaan seura-elämään, uteliaisuudesta ja levottomuudesta, joka täytti kaikkein mielet, kun jotkut pidot olivat tulossa j.n.e.
"Mutta eikö heillä todellakaan ole minkäänmoisia ylevämpiä pyrintöjä täällä?" kysäsi Gabrielle yhä nauraen.
"Ei minkäänmoisia, ei kerrassaan minkäänmoisia. Tätä nykyä en tiedä mitään korkeampaa kuin rouva Bång'in viimeisen kotiopettajattaren, hän nimittäin vaihtaa kotiopettajattaria noin joka toinen kuukausi, ja rouva Stork'in kahvikestit huomenna. Mutta nepä ovatkin mitä suurimmassa määrässä huvittavat … voitte olla varma siitä, että nyt kuiskataan ja kysellään jokaisen talon nurkalla: 'oletko kutsuttu Stork'ille?' 'En, sitä en ole…' 'Sepä on kummallista, ja Petterson'itkin ovat kutsutut.' 'Ovatko Petterson'it kutsutut, jotka eivät milloinkaan ennen ole käyneet siellä, se on omituista' j.n.e."
"Ehkäpä minä sitten jatkan samaan tapaan", sanoi Gabrielle hymyillen, "teitä on tietysti myöskin kutsuttu huomiseksi?"
"Tuosta näette mitenkä se tarttuu", vastasi tohtori nauraen, "uskomatonta on miten virkeitä bakterioita Ryforsilaisella laverruksella on. Sitten on vielä eräs seikka, joka on hyvin kallis-arvoinen muistiinpano Ryfors'in aikakirjoissa. Kaikilla ihmisillä täällä on nimittäin tapana kalvaa joitakuita määrättyjä, salaperäisiä henkilöitä, joita kutsutaan Ryforsilaisiksi. Keitä nuo raukat oikeastaan ovat joilla 'ei milloinkaan ole hienotunteisuutta eikä ihmis-älyä', jotka 'eivät milloinkaan tiedä kuinka tulee käyttäytyä oikein sivistyneissä piireissä' j.n.e. sitä ei kukaan vielä milloinkaan ole voinut saada selville, mutta saattepa itse kuulla, ett'ette voi olla montakaan minuuttia jossain seurassa, ilman ett'ei tuo salainen syntipukki, jota kutsutaan Ryforsilaiseksi tule esille ja saa nuhteita. Mutta mitä te kysyittekään? Olenko minä huomenna Stork'illa? Pyydetty minua tosin on, vaan en voi sinne talla, ikävä kyllä, minun täytyy huomenna lähteä sairaan luo, enkä tule takaisin ennenkuin ylihuomenna."