Vihdoinkin rouva Berger rohkaisi mielensä, tarttui rouva Kernellin käsivarteen ja sanoi, leikillisesti nauraen, ettei hän tiennyt mitään pahempaa kuin kursailemisen ja meni sitten saliin. Rouva Kernell myönsi tämän yhtä vapaalla ja leikillisellä tavalla, joka vähitellen levisikin koko seurueesen ja herätti äärettömän monta samanlaista vakuutusta ja hymyillen tehtyjä viittauksia tuohon salaperäiseen syntipukkiin "Ryforsilaiseen."
Kun kahvi oli juotu, vietiin vieraat jälleen vierashuoneesen, rouva Storkin yhä uudelleen hätäisesti kehoittaessaan: "olkaa hyvä ja käykää sisään, olkaa hyvä, ja käykää sisään." Täällä rouvat asettuivat pöydän ympärille ja ottivat esiin käsityönsä; nuoret sitä vastoin jäivät saliin, josta pian kuului naurua ja puhetta, mikä todisti ainakin heidän olevan iloisia ja vapaita.
Mutta vierashuoneessa, jonne Gabriellen arvonsa tähden täytyi jäädä, oli sen sijaan kahta jäykempää. Keskustelut olivat kyllä vilkkaita, mutta ne eivät yleensä ulottuneet muuta kuin kahteen henkilöön ja koskivat asioita ja oloja, jotka olivat Gabriellelle kerrassaan outoja ja joita ei kukaan liioin hänelle selvittänyt.
Gabriellen vieressä istui pieni, luu-kuiva, nainen, joka tuskin ollenkaan otti osaa muiden keskusteluun, ompeli vaan uutterasti koru-ompelua ja näytti ystävälliseltä ja hymyilevältä. Kun ei kukaan puhunut Gabriellen kanssa, ja hänen naapurinsa toisella puolella lakkaamatta puhuivat kuiskaamalla asiasta, joka kuului tapahtuneen Ryforsissa toissa vuonna, kääntyi Gabrielle vihdoinkin pienen äänettömän, hymyilevän eukon puoleen ja päätti epätoivoissaan aloittaa keskustelua hänen kanssaan.
"Mikä ihana kevät meillä nyt on ollut vähän aikaa", sanoi hän, tarttuen jonkinmoisella tylsällä haluttomuudella tähän keskusteluaineesen, vaan sanoakseen jotakin.
Pieni, laiha nainen hymyili vieläkin herttaisemmin, katsoi Gabrielleen ja sanoi ystävällisesti:
"Kuinka sanoitte, rouvaseni, minun täytyy tunnustaa teille, etten kuule oikeen hyvin."
"Meillä on ollut niin kaunis kevät", toisti Gabrielle naapurinsa korvaan. Samassa huomasi hän kauhukseen, että keskustelijat hänen vieressään olivat vaienneet kuullakseen mitä hän sanoi.
"Kuinka sanoitte?" vastasi eukko yhtä ystävällisesti ja hymyillen ja asetti kätensä korvan ympärille ja vei ihan Gabriellen suuhun asti.
Nyt vallitsi huoneessa täydellinen hiljaisuus! kaikki ihmettelivät mitä Gabriellellä ja vanhalla kuurolla neiti Lorénilla olisi toisilleen sanottavaa.