Gabriellen silmät seurasivat samaa suuntaa ja ilokseen näkikin hän ovessa tohtori Sandinin, joka seisoi siinä punaisena ja lämpimänä jotakuinkin pölyisessä matkapuvussa, vaan säteillen ilosta ja voitonvarmuudesta, että naiset häntä riemulla tervehtivät, minkä näköinen hän sitten olikaan ja milloin tahansa hän tulikaan.
"Voi, miten kiltti olettekaan, tohtori!" huudahti rouva Stork, äkkiä nousten tuolilta ja rientäen häntä vastaan, "niin, meidän tohtori on sentään herttaisin ihminen, mikä löytyy…"
Tohtori vastasi rouva Storkin tervetulijais-tervehdykseen aivan vapaasti syleilemällä häntä ja taputtamalla häntä käsivarrelle ja rouva Stork taas puolestaan näytti niin tyytyväiseltä ja iloiselta, jommoiseksi ainoastaan tohtori Sandin saattoi tehdä hänet.
Tämä kulki nyt ympäri tervehtien naisia. Hänellä oli kaikkia varten ystävällisiä, leikillisiä sanoja, jotka synnyttivät tyytyväisiä hymyilyjä, ja vaikk'ei neiti Lorén voinut kuullakkaan, mitä hän sanoi, oli hän kuitenkin vakuutettu, että se oli hyvin sukkelaa ja lausui heti, sydämmellisesti nauraen: "niin kyllä, niin kyllä!"
Lopetettuaan tervehtämisensä, tuli hän istumaan Gabriellen viereen sekä rupesi juttelemaan hänen kanssaan ja hypistelemään hänen ompelutarpeitaan. Gabriellen kasvot olivat nyt kokonaan muuttuneet, jäykkä, ylpeä piirre, joka äskettäin oli ollut hänen huulillaan, oli kadonnut, ja hän keskusteli iloisesti ja vapaasti tohtorin kanssa. Rouva Berger ja rouva Kernell loivat toisiinsa merkitsevän katseen. Vai niin, hän oli sellainen, joka ei viihtynyt naisten seurassa! Senpätähden hän äsken näyttikin niin jurolta ja jäykältä.
Nyt tuli Liina sisään tuoden tohtorille kahvia, jota juodessaan rouvat istuivat ympärillä ja katselivat niin ihastuneina, kuin jos tohtori olisi ollut lempikoira, joka kerran sai syödä niin paljon kuin sitä vaan halutti.
"Kas niin, nyt ollaan ravittuja ja tyytyväisiä", sanoi tohtori, laskien luotaan toistamiseen tyhjennetyn kuppinsa ja pyyhkien partaansa ja viiksiään, "se pitää kuitenkin paikkansa, ett'ei meidän maailman katsantokantamme ole muuta kuin ravitsemiskysymys!"
"Niin, miehille!" lausui rouva Berger, pontevasti kehittäen lankaa kerältään ja luoden tohtoriin moittivan katseen, "heille on ruoka kallisarvoisempi kuin puoli elämää, mutta naisilla on pyrintöjä, jotka ovat korkeampia ja tärkeämpiä kuin kylläksi syöminen, saan minä luvan ilmoittaa tohtorille!"
"Suokaa anteeksi, hyvä rouva Berger", vastasi tohtori rukoilevasti, "mutta niin korkealle kuin asetankin naisen, — ja te voitte kaikki todistaa, minun sitä tekevän — millään muotoa voi suostua siihen, ettei ruoka hänellekin ole hyvin tärkeä osa elämän ylläpitämiseksi. Tai kuinka, neiti Lorén?" jatkoi hän ja kääntyi huutaen kuuron neidin puoleen, "kyllä minä luulisin ainakin teidän olevan hyvin riippuvaisen kahvikupistanne?"
"Niin kyllä, niin kyllä", vastasi neiti Lorén, joka tällä kertaa onnistui löytämään aivan oikean vastauksen.