Illallisen kestäessä oli tohtori Gabriellen palveleva kavalieri, joka toi hänelle ruokaa ja hyväntahtoisella leikillisellä tavallaan jutteli hänen kanssaan, ilman että kumpikaan heistä välitti sisältörikkaista katseista, joita aina väliin heihin luotiin.
"Niinpian kuin olette menneet, tulee keskustelu-aine muuttumaan", kuiskasi tohtori. "Näin jo varmoja merkkejä, jotka viittaavat muutokseen."
Gabrielle naurahti. "Kuka minua silloin puolustaa?" kysyi hän ja katsahti tohtoriin vähän keikaillen.
"En minä suinkaan, sillä jos sallitte, pyydän saada saattaa teidät kotiinne. Olen väsynyt pitkästä ratsastuksestani ja tahtoisin mielelläni saada syytä lähteä täältä niin pian kuin mahdollista".
Gabrielle kiitti häntä vakuuttaen olevansa hyvin tyytyväinen, että joku häntä saattoi, sillä hän ei ollut vielä voinut vapautua pelvosta, jota hän tunsi kaikkia noita seppiä ja työmiehiä ja muita miehiä kohtaan, joita täällä kaikkialla tapasi.
"Luuletteko niiden todellakin olevan vaarallisempia täällä kuin
Tukholmassa?" vastasi tohtori.
"En suinkaan. Mutta eroitus on siinä, että Tukholmassa näkee sentään muitakin ihmisiä, vaan täällä on ainoastaan työmiehiä ja taas työmiehiä ja vieläkin työmiehiä. Ja en voi sitä auttaa, — olkoon se teistä sitten ylpeyttä tahi mitä tahansa — mutta minusta tuntuu rasittavalta olla ainoastaan sellaisten ihmisten keskuudessa, joiden kanssa minulla ei voi olla mitään yhteistä ei mielipiteissä, eikä tavoissa, eikä tunteissa…"
"Luuletteko työmiesten todellakin ajattelevan ja tuntevan toisin kuin te", vastasi tohtori hymyillen, "luuletteko, että he esimerkiksi vihaavat toisella tavalla ja te toisella, että he rakastavat ja ikävöivät toisin kuin te j.n.e.?"
Gabrielle katsoi häneen suurin silmin. "Siitä olen aivan vakuutettu, enkä voi ymmärtää mitenkä te saatatte panna muuta kysymykseenkään. Eikö kasvatus, tottumus ja ammatti vaikuttaisi ihmisiin ja tekisi heidät erilaisiksi?"
"Tekevät kyllä, mitä tulee ulkomuotoon, käytökseen y.m. Mutta tunteet ovat kaikissa kansanluokissa aivan samat, ja tunteet ne kuitenkin, kaikesta huolimatta ovat pääasiana elämässä. Jos työmiehen vaimo tahi kreivin tytär vihaavat, niin tuntevat he aivan samalla tavalla, vaikka toinen ehkä asettuu pensaan taakse ja väijyy kilpailijaansa ja hyökkää hänen päällensä lyöden ja piesten ja toinen taas levittää hänestä pahoja huhuja. Siinä on koko eroitus."