Kuulijatkin olivat kovasti kiintyneinä. Kaikkien kasvoissa kuvastui tuo jännitetty ilme, joka todistaa jokaisen ajatuksen, kaiken sielunhuomion olevan kahlittuna siihen, mitä sanotaan. Tuo puhe oli pidetty melkein yksin omaan työväelle työmiehestä ja sen asemasta kristillisyyden valossa. Se oli kuvaus — yhä enemmän kiihtynyt sitä mukaan kuin puhuja lämpeni omista lauseistaan — siitä, kuinka puusepän poika Kristus oli jalostanut työn, ruumiintyön, ruo'an, kovan ruumiintyön, jota maailma pitää halpana. Sillä Kristus ei ollut jalostanut suurien ja mahtavien työtä siunaavalla kädellään; hän ei ollut ottanut käsiinsä valtiomiehen ohjia, hän ei ollut heiluttanut välkkyvää sota-asetta, hän ei ollut kirjottanut oppineita kirjoja; ei, hän oli kädellään painanut aatelisleiman höylään, raskaaseen vasaraan ja kuluneeseen moukariin. Ja se, joka halveksuu työmiestä, se joka pitää häntä alhaisena, siitä syystä että hänen kätensä on karhea ja hänen vaatteensa kulunut, se olisi myöskin halveksinut Kristusta, sillä varmaan oli tuo pyhä käsi, joka paransi sairaita, siunasi lapsia, kova ja karhea kovasta ruumiillisesta työstä.
Sitten Robert siirtyi raamatun erityisesti työntekijöille annettuun suureen lupaukseen, että heidän pidätetyt palkkansa huutavat, tunkien Jumalan korviin. Ja kuten raamatun lupaukset jo ovat käyneet ja yhäti käyvät toteen — miekat vielä kerran taotaan aurankärjiksi ja keihäät puutarha-veitsiksi, samoin on vielä koituva sekin aika, jolloin toteutuu Jakob-apostolin ennustus rikkaista, jotka pidättävät työmiesten palkan. "Niin!" hän puhkesi lausumaan käsi ojennettuna, kasvot loistaen mielenliikutuksesta, joka hänen täytti, "sen toteuttamisen aika on jo käsissä, hetki, jona pidätetyt palkat kiristetään, on jo tullut. Herran Seebaotin valtaistuimelle kohonneet huudot ovat jo saaneet vastauksen. Johan näemme tulevaisuuden taivaanrannalla uuden ajan ruskon koittavan tälle kansanluokalle, joka niin kauvan on huokaillut sorron kahleissa! Näemmehän kuinka vuosisatojen poistuvasta yönpimeydestä pilkistää vapauden onnellinen päivä, jolloin rikkaista ja köyhistä tulee veljekset, jolloin kritillisyyden luoma itsenäisyyden oikeus saa täyden ilmauksen, jolloin ihmisarvon asteenmittaaja ei enää näytä vääriä numeroita, jolloin ei enää kumarreta rikasta laiskuria ja halveksuta työmiestä — jolloin, sanalla sanoen, Kristuksen pakottava rakkaus on tullut kaikeksi kaikessa ja saavuttanut voiton! Sentähden, veljet", hän lausui lopuksi, "minä tahtoisin tehdä teille kysymyksen ja antaa teille erään kehotuksen. Miksi luovutte kristillisyydestä, miksi pilkkaatte sen harrastajia ja julkaisijoita ja luette ne sortajainne joukkoon? Mitä varten työntekijä, jolle Kristus erityisesti osotti rakkauttaan, hänen nimeään häpäisee pilkallisilla sanoilla. Eihän hän koskaan tahtonut teille muuta kuin hyvää, tuo vähäpätöisenä pidetty puusepänpoika, jonka nimessä meidän luulette tahtovan sortaa ja orjuuttaa teitä, miksi palkitsette hänet niin pahoin, miksi ristiinnaulaatte hänet uudelleen pilkallanne ja välinpitämättömyydellänne? Hän huutaa teille 'tulkaa luokseni kaikki, jotka työtä teette' ja te vastaatte: 'kristillisyys on pilaleikkiä, jolla voi huvittaa lapsia ja narria.' Te suositte utilismia, positivismia ja muita nykyajan harha-oppia? Miksi? Hankkiaksenne vapauttako? Kristinusko suo teille vapautta, suloisempaa ja enemmän kuin olette aavistaneet rohkeimmissakaan unelmissanne. Saadaksenne tasa-arvoisuuden harrastajaa kuin Kristus. Edistääksenne veljeyttäkö? Kristushan juuri on tuonut veljeys-aatteen ihmiskuntaan. Hankkiaksenne maallisen hyvyyden tasaamistako? Veljeni, ne, jotka teille sitä lupaavat, ovat valtaan päästyään ensimmäisinä teitä polkemassa jalkoihinsa. Ainoastaan hän, joka itse saattoi kieltäytyä kaikesta, itse alentua kaikkein alhaisimmaksi, hän ainoasti voi näyttää teille oikean tien onneen ja tyytyväisyyteen. Teillä ei ole ketään suurempaa hyväntekijää kuin hän, hän on erityisesti hoitanut teitä, työn ja kieltäymyksen lapsia, miksi, oi miksi kiellätte parhaan ystävänne?"
Robertin puhe vaikutti valtavasti kuulijoihin. Moni heistä oli joko vapaa-aattelija tai uskonnollisesti välinpitämätön, mutta nekin olivat kovasti liikutettuja. Kaikki he tunsivat rakkauden hengen virtaavan vastaansa puhujan sanoista, joilla hän osasi kehystää Kristuksen kuvan harvinaisen houkuttelevalla loisteella, mikä veti kuuntelijat ristiinnaulitun luo, huolimatta siitä uskoivatpa he häneen maailman vapahtajana tahi olivat uskomatta.
Robertin puheen päätyttyä syntyi salissa syvä, merkitsevä hiljaisuus, ja kokouksen jälestä sai hän usealta kädenpuristuksen seuraaman tai kyynelsilmin lausutun lämpimän kiitoksen.
"Niin ei ole kukaan koskaan puhunut", sanoi eräs vanha työmies, joka oli tunnettu sosiaalisista ja kristillis-vihollisista mielipiteistään. "Daniel-vanhus oli kyllä kumminkin oikeassa kun sanoi että on sitä meidän pastorissa rakkautta."
Mutta seuraavana päivänä olivat kaikki Ryforsin nurkat aivan kuin tulessa juorusta ja panettelusta. Kaikki muut mieliseikat, Bångin kotiopettajattaren kihlaus, tohtorin pappilassa käynti, Gabriellen vaatetukset, jäivät syrjään ja Storkilla, kirjuri Merlanderilla, Bångilla ja sahanhoitaja Velinillä, lautatarhalla ja postikonttoorissa ei keskusteltu mistään muusta kuin Robertin sunnuntaisessa työväenkokouksessa pitämästä esitelmästä. Vanha neiti Lorén tuli käsitöineen Storkille aamupäiväkahville kertomaan kuulleensa jotain kauheata. Pastori oli näet saarnassaan sanonut, jotta täällä Ryforsissa tulisi verikahakka ja sota sen vuoksi että muka työväen palkat olivat pidätetyt. Rouva Stork, joka aina uskoi juttuja, varsinkin kun ne olivat pöyristäviä ja kamaloita, tuli suuresti liikutetuksi ja käski Liinan kohta mennä katsomaan että kaikki akkunaluukkujen ruuvit olivat reilassa, siltä varalta että verenvuodatus jo alkaisi samana päivänä.
"Tietäähän sen, miten hirveätä sellainen on", hän sanoi, "kaitsija Kernelliä heitti jonkun aikaa takaperin eräs tyytymätön työmies kivellä päähän. Ja jos kivi sattuu ohimoon, niin ihminen kuolee tuohon paikkaan."
"Mutta voihan tapahtua niinkin että kivi ei satukkaan ohimoon", tokasi Liina, joka juuri oli tarkastamassa akkunaluukkuja."
"No siihen sijaan se saattaa osua silmään, eikä ole sen parempi että ihminen tulee sokeaksi! Kyllä aina on onnettomuuden ja kurjuuden tilaisuuksia", lisäsi hän ja vapisi samalla huoatessaan.
Sahanhoitaja Velin silitti ylöspäin vaaleaa, karheaa tukkaansa, kuten hänellä oli tapana tehdä ollessaan vihainen, ja päästi pitkän kirouksen, sillä välin kun hänen vanha taloudenhoitajattarensa, joka oli hänelle kolmenakymmenenä vuonna ollut pahempi hirmuvaltijas, kuin kukaan Xantippa ikänään, aamiaista syödessä kertoi kuulleensa faktori Jansonin Gretalta, joka oli kuullut sen Andersonnilta, kahden työmiehen alhaalla lautatarhassa sanoneen tietävänsä, että jos työlakko tulisi, niin pastori olisi heidän puolellaan. "Hoitaisitte tekin omia asioitanne, ettekä kuuntelisi tuollaisia tyhmyyksiä, joita on paras olla kertomatta!" sanoi sahanhoitaja ja kevensi suuttumustaan tiuskasemalla taloudenhoitajalleen.