Sitte hän kääntyi Antin puoleen, laski kätensä hänen kädellensä, katsoi häntä kauan ja totisesti silmiin ja sanoi sitte melkein rukoilevasti nöyrällä, mutta kuitenkin vahvalla ja vakuuttavalla äänellä:
— Jesuksen nimessä kysyn sinulta, tahdotko vapautua pahasta hengestä, joka sinua sitoo ja on saattanut sinut ijankaikkiseen kadotukseen, joll'et tunnusta mitä sinulla on sydämelläsi. Anna nyt Jesuksen tehdä sinulle samoin kuin tuolle riivatulle, josta äsken luin. Nouse Antti, tunnusta mikä sinua painaa ja on viemäisillään sinut perikatoon, ja anna Herran Jesuksen parantaa ja pelastaa sinua.
Antti ei enää vältellyt tädin läpitunkevia ja kuitenkin niin lempeitä silmäyksiä, hän katsoi tätiin katseella, jossa kauhu, vastahakoisuus, levottomuus ja kaiho taistelivat keskenään, niinkuin pilvet taivaalla, kun aurinko on pistäymäisillään esiin.
Äkkiä Antti työnsi tädin syrjään, heitti kiivaasti peiton yltään, nousi lattialle, otti housut ja takin ja alkoi pukeutua.
— Herra Jumalani, vaikeroitsi muori, mitästä siitä nyt tulee? Saattepa nähä, että se nyt menee tekemään ihtelleen jotain pahaa…
Täti heitti muoriin ankaran silmäyksen ja kohotti varottavasti kättään. Sitte hän nousi seisalleen pisti raamatun taskuunsa ja seurasi äänetönnä Antin liikkeitä.
— Saisinko tulla Antin kanssa, kysyi hän ystävällisesti, kun Antti vihdoin oli valmiiksi pukeutunut ja horjuvin askelin lähestyi ovea.
Antti ei vastannut, mutta ei kieltänytkään ja antoi tädin seurata.
Horjuen, mutta nopeasti, joka osoitti että hänellä oli päämäärä mielessä, astui Antti portaita alas ja pihan poikki. Hanna täti seurasi häntä kintereillä; hän oli hyvin liikutettu, sydän sykki ja aina väliin hän pani kädet ristiin ja rukoili apua, sillä hänkin pelkäsi, että Antilla oli pahaa mielessä, hänen ulkomuotonsa ja käytöksensä osoittivat melkein mielenhäiriötä. Taempana seurasi Beda muori vaikeroiden ja itkien.
Antti kiipesi nyt heinälatoon, alkoi vapisevin käsin heittää heiniä nurkkaan päin, paneutui polvilleen ja piteli jonkun aikaa jotakin, joka näkyi olevan kahden palkin välissä. Lopulta hän veti esiin paperikäärön, kouristuksen tapaisella liikkeellä nousi hän ylös, heitti paperin päänsä yli ja huusi korkealla kirkuvalla äänellä, silmät hehkuvina: