Sillä, voi, varsin vähän me lähtiessämme maailmalle, sen taisteluja ja vastuksia kokemaan, vielä tunnemme omaa itseämme, käytettävinämme olevia voimia sekä niitä heikkouksia, jotka voivat vietellä meitä lankeemukseen. Suotta ei suinkaan kreikkalainen filosoofi kutsunut itsensätuntemista kaiken viisauden kruunuksi ja täydellisyydeksi. Mutta oman älymme avulla emme koskaan voi saavuttaa tätä täydellisyyttä. Turhaan me omilla ponnistuksilla pyrimme tutkimaan salaperäisiä kuiluja, missä kutoutuvat nuo ihmeelliset psykoloogiset yhdistelmät, jotka kypsyneenä rikoksiksi ja intohimoiksi, saattavat meitä kaikkia hämmästymään. Siellä salaisissa kätköissään ne myöskin uinailevat, nuo hyvän ja pahan monet tuhannet aiheet, uinailevat kuin siemenet, joista toiset ovat määrätyt kuolemaan, toiset elämään ja hedelmätä tekemään.
Sillä jokainen ihmissielu on oikeastaan pienoismaailma, jonka syvyyttä ei mikään sielutieteilijä milloinkaan ole mitannut, yhtä vähän kuin tähtientutkijankaan on onnistunut päästä aurinkokunnan kierron pääpisteeseen. Me teemme arvostelujamme kuinka sattuu: kuka on mielestämme hyvä, kuka paha, kuka täynnä lempeyttä, kuka epähieno, mutta asianlaita on senlainen, että me huolimatta psykoloogisesta arvostelukyvystämme ja tarkkanäköisyydestämme, näemme ainoastaan tuiki vähäisen osan kaikesta siitä, mitä saattaa liikkua sen pienen ikkunan takana, jota kutsumme sielun kuvastimeksi. Kun joku ihmis-veljistämme tekee rikoksen lakia vastaan, olemme heti valmiit painamaan häneen pahantekijän leiman, aavistamatta, ajattelematta, että saman rikoksen aihe saattaa uinua itsessämme, lähimmässä ystävässämme tahi puolisossa, johon täysin luotamme.
Mahdollisuus rikoksiin, jopa n.s. törkeimpiinkin, piilee meissä itsekussakin. Ken meistä ei ole ainakin kiihkon ja ärtymyksen tilassa joskus ajatellut: "kevyemmältä ja mieluisammalta tuntuisi toki elämä, jos tuo ihminen ei olisi vaivanamme", tahi: "jopa päästäisin helpoituksen huokauksen, jos vaan se tai se ihminen näkyvistäni katoaisi" j.n.e. Mutta, tässähän piileekin jo alku murhaan! Ulkonaiset suotuisat olot ovat sen kyllä kutistaneet hyvin pieneksi ja sukupolvesta sukupolveen periytyneet hyvät taipumukset sen jo siihen määrään tukahuttaneet, ett'ei se enää edes vaikuta kuvittelemisvoimaammekaan, joka kuitenkin on niin herkkä, että sitä vienoinkin värähdys saattaa tärisyttää. Mutta varsin helppo on seurata tänlaisen pienen alun asteittaista kasvamista: se kehittyy vastenmielisyydestä inhoon, inhosta katkeruuteen, katkeruudesta vihaan. Ja sen ohessa kasvavat tunteet yhä voimassa, mielikuvitus alkaa kuohua, kiivaus hiiviskelee esiin, monet asianhaarat alkavat kietoa ja vietellä…. Näin avautuu tutkivan silmämme eteen vähitellen tuo kalteva pinta kokonaisuudessaan ja yhä paremmin tulemme ymmärtämään, että eroitus n.s. hurskaan ihmisen ja pahantekijän sielunelämässä ilmenee rikoksen astemäärässä, ei laadussa.
Ja ken meistä ei liene nähdessään toisen ihmisen onnen ja varallisuuden joskus sydämessänsä tuntenut katkeruuden kaunaa, varsinkin, jos oma elämämme on ihan toisenlaista, koettelemuksia ja kieltäymisiä täynnä? Tässä tunteessa piilee jo siemen viidennen, yhdeksännen ja kymmenennen käskyn rikkomiseen. Ja rohjenneeko vihdoin kukaan meistä varmuudella väittää, ettei hän milloinkaan ole sydämensä syvyydessä tuntenut senlaisia intohimon oireita, jotka vähemmän suotuisissa ulkonaisissa oloissa, kovien kiusausten pakottaessa ehkä olisivat saattaneet kypsyä kuudennen käskyn rikkomiseksi.
Totta on, että muutamissa ihmisissä Jumalan kuva esiintyy niin selväpiirteisenä, että meistä pintapuolisista arvostelijoista näyttää kuin ei heidän sydämessään milloinkaan olisi liikkunut tahraista ajatusta, pahaa viettelystä. Nämä tänlaiset olennot, joiden mielenpuhtaus tuntuu tuulahdukselta kadonneesta paratiisista, tuskin käsittävät, vielä vähemmän tuntevat pahan voimaa. Mutta ne eivät ole tyypillisiä, eivät ole niitä tavallisia "homo sum" luonteita, jolle ei mikään inhimillinen ole vierasta, ja senvuoksi emme voi niitä yleiskelvollisina esimerkkeinä esittääkään.
Myös on olemassa toisia, kummallisen itsetiedottomia ja kehittymättömiä luonteita, jotka eivät tunne itseänsä, ei elämää eivätkä muita ihmisiä. He eivät ole tehneet mitään silminnähtävästi suurempaa rikosta ja sentähden pitävät he itseänsä vanhurskaina. Pelottavalla voimalla kypsyy näissä ihmisissä luulo, että he ovat muita parempia, kunnes viimein farisealais-tyyppi on täysin kehittynyt ja yksinkertaisessa itsetyytyväisyydessään kiittävät he Jumalaa siitä, "etteivät ole, kuten tuo publikaani." Jos tänlaiselle ihmiselle sanoisimme, että hänenkin sielunsa syvyydessä, hänen tasaisen virheettömän ulkomuotonsa takana saattaa uinua mahdollisuus samaan rikokseen, joka vast'ikään johti jonkun kurjan raukan vankilan komeroihin, — niin hän varmaan sekä hämmästyisi että suuttuisi.
Ja kuitenkin on asian laita niin. Turhaan ei ole Jesus varoittaen huutanut: "joka teistä on synnitön, se heittäköön ensin häntä kivellä!" Hän, sydänten tutkija, tiesi, että me syvimmästä sielustamme olemme kaikki yhdenvertaiset, kaikki olemme langenneet, toinen enemmän, toinen vähemmän. Ihmisen sydäntä, sen salaperäisiä outoja oloja, kussa pahojen halujen ja intohimojen myrskyt temmeltävät, Herra tarkoittaakin, kun Hän säälimättä lausuu tuomiosanansa: "kaikki ovat he poikenneet pois ja ynnä kelvottomiksi tulleet, ei ole yhtään, joka hyvää tekee, ei yhtäkään…"
Raamattu sanoo: "ei yksikään tiedä, mitä ihmisessä on, ainoastaan ihmisen henki, joka on hänessä." Se sanoo myös: "henki kaikki tutkistelee."
Niin; hämärätä ja monimutkaista on ihmisen sielun elämä, mutta ihmisen henki, tuo ylevin hänessä, jonka avulla hän voi tajuta korkeimpia asioita, se yksin voi käsittää, mitä ihmisessä on, tai oikeammin, sen voi kasvattaa sitä käsittämään. Ja sen kasvattaja on Jumalan henki, Pyhä henki, joka todistaa sen syylliseksi syntiin ja siten johtaa sitä itsensätuntemiseen.
Ja sentähden täytyi Pietarinkin näin langeta, sillä sen, jonka Jumala jo edeltäpäin oli valinnut seurakuntansa pylvääksi ja johtajaksi, piti tunteman itsensä. Hengen todistamisen kautta tuli hänenkin päästä selvyyteen sisimmästä olennostaan.