Tengström ojensi Gabrielille kätensä, jonka tämä sulki kiinteästi omaan käteensä.
— Minullakin, kuuliaisena poikana, sanoi Gadolin, — on ollut tärkeä syy matkaan, mutta sinä, veikko, yksin olet lähtenyt uhkarohkeasta urheiluhalusta. Nyt, lisäsi hän, — olet sinä lyöty omilla aseillasi.
— Minäkö lyöty? Oletko unohtanut Oresteen ja Pyladeen? Minähän jalona ritarina ja aseveikkona seuraan sinua matkallasi.
— Anteeksi veikko!
— Käsitäthän leikin.
— Vergilius, sanoi Gabriel, — sanoo jossakin…
— Ah, katkaisi Tengström, — säästäkää Bergelin, Vergilius Perniön sedälle, minä, Jaakko Fredrikin menttorina, elän nyt Homeroksessa.
— Niin, sanoi Gadolin, — silloin kun minä olen Telemakhosi, viisas
Minerva.
— Täytyyhän sinun olla, sillä onhan tämä Kalypson saari, jossa me olemme salattuna koko maailmalta. Joka oli todistettava.
— Mutta nyt on paras, veikot, sanoi Gabriel, — että käymme levolle.