— Niin minäkin arvelen, lisäsi Gadolin parvelle kiivetessään, huomen-illalla Perniössä on meillä kyllä aikaa väitellä.
— Amen, sanoi Tengström.
4.
— Suuri Jumala! huudahti Gabriel herätessään, miten nyt on laita?
Ja hän juoksi ulos, mutta kivettyneenä kuin kuvapatsas seisoi hän siinä. Ja se näky, joka hänellä oli edessään, oli kyllä omiaan herättämään hämmästystä.
Toiset olivat myös heränneet hänen huudahduksestaan ja tulivat nyt ulos yhtä hämmästyneinä kuin hänkin.
Näky, joka heidät sai näin ymmälleen, oli aaltojen murtuminen rantoja vastaan.
Yöllä oli ruvennut vinhasti tuulemaan. Tuuli oli rikkonut heikon jään ja vienyt kauas pois, joten siitä päivän koitossa ei enää ollut rahtuakaan jäljellä. Vellamon neidot pesivät taaskin ahkerasti rantakiviä.
Siinä olivat he nyt, pienellä, autiolla luodolla meren selällä, veden ympäröiminä, veneettöminä ja ruuattomina, eikä heitä kukaan tietänyt sieltä etsiä.
— Näyttää siltä, alkoi Tengström, — kuin saisimme olla täällä, kunnes kalastajat löytävät meidät luurankoina rannalta.