Sitten yllätti meidät helmikuulla 1899 ns. "Helmikuun manifesti".
Tämä kylmä suihku pani Suomen kansan hieromaan unet silmistään.
Valtiopäiviä oli nyt jatkettava ja maan isät matkustivat kylissä ottaen selkoa kansan tarpeista ja toivomuksista, niitä valtiopäivillä esittääkseen. Silloinhan oli vielä nelisäätyiset valtiopäivät.
Rovastimme täällä Merikarvialla, G. A. Heman vainaja, joka myöskin silloin oli valtiopäivämiehenä, kuulutti kirkossa sunnuntaina ennen Helsinkiin lähtöään, että jos joku vielä haluaisi esittää jonkun pyynnön valtiopäiville, niin hän voisi tulla pappilaan klo 9 illalla, kun rovasti oli palannut kyliin tekemältään kiertomatkalta. Hänen piti näet varhain aamulla lähteä Helsinkiin.
* * * * *
Istuin yksin huoneessani. Ulkona oli niin tuima lumituisku, ettei kukaan avannut oveani. Siihen olinkin tyytyväinen, sillä halusin miettiä rauhassa. Luin sanomalehdestä uutisen joka jännitti mieltäni ja teki minuun tuskallisen vaikutuksen. Se kertoi kenraalikuvernööri Bobrikoffin sähköttäneen ulkomaille, että Suomen kansa oli tyytyväisesti ja ilman mitään mielenilmaisuja ottanut vastaan tuon historiallisen manifestin. Bobrikoff ei tuntenut sorrettavaansa, ei edes pääkaupunkia, jossa kaduilla oli niin rauhallista, melkein uhkaavan hiljaista, mutta jossa valvottiin joka kodissa maan huolia pohtien. Ei tuntenut sortajamme suomalaisen hitaasti kuumenevaa sisua. Ei aavistanut, miten löi levottoman rajusti ahdistetun kansan sydän, miten se kokosi voimaansa ensin passiiviseen, sitten aktiiviseenkin vastarintaan. Jokin salainen yhteisvaisto vaati minuakin avutonta yksinäistä kansannaista, ryhtymään toimenpiteisiin yleisen mielien painostuksen keventämiseksi ja ilmaisemiseksi. Mutta miten? Mietin sitä koko pitkän iltakauden.
Illalla yhdeksättä käydessä lähdin pappilaan. Siellä seisoi hevonen portilla, tukko heiniä edessä. Reen vieressä puuhaili mies, pudistellen lumisia rekivaatteita. Se oli rovastin kyyditsijä. Hetki sitten oli tämä saapunut kotiin. Kiiruhdin sisään.
Tervehdykseeni vastatessaan sanoi rovasti:
— Teillä on varmaan jokin asia valtiopäiville esitettävänä, tuskinpa muuten näin myöhään ja tämmöisellä ilmalla olisitte tullutkaan.
— On minulla asia, sen sain tänään lehdestä…
Puhuimme sitten siitä vähän.