— Emme.
— Bergelin on sairas ja hourii, sanoi Tengström.
Hän uskoi niin itsekin. Mutta tuskin hän oli taaskin joutunut tuohon horrostilaan, joka ei ole unta eikä valveilla-oloa ja jossa sielu kuitenkin vaeltaa, vaikka ruumis lepää, kun sama ääni taaskin sanoi:
— Gabriel, nouse ylös ja katso parven alle nurkkaan kiukaan varjoon, siellä on leipää ja juurikkaita.
Nyt ei Gabriel enää kysellyt vaan hypähti ylös.
— Mitä Bergelin nyt aikoo? kysyi Tengström, kun huomasi, että tämä vapisevin käsin koperoi tuluksia ja alkoi iskeä tulta.
— Minä rupean etsimään, hän vastasi.
— Mitä?
— Leipää ja juurikkaita.
— Leipää ja juurikkaita! huudahti Tengström. — Se on houretta ja turhaa on tuo etsiminen, onhan se nurkka jo kahdesti perinpohjin etsitty.