Nyt oli muori tyytyväinen ja meni kumarrellen huoneesta, eikä pannut pahakseen sitäkään, että piispan nauru kuului toisiin huoneisiin asti hänen mennessään. Hän ryhtyi heti pussin parantamiseen, kokosi siihen pölyn joka tomun, pani sanat sisälle ja ompeli sitten sen lujasti kiinni.
Piispatar jäi ukkonsa luokse uteliaisuuttaan tyydyttämään. Ja pian sieltä kuului mitä sydämellisintä jatkuvaa naurua. He nauroivat nyt molemmat samaa asiaa.
Mutta hauskinta kaikista oli se, että arkkipiispa todella parani varsin terveeksi. Hierominen ja hauteet olivat vaikuttaneet nuorentavasti ruumiin elimistöön ja tuo hauska nuoruuden muisto ja sydämellinen nauraminen elvyttivät sielun. Koko surumielisyys oli kuin pyyhkäisty pois.
Halikon muori palkittiin runsaasti ja hän lähti kotiin arkkipiispan talosta varsin hyvillä mielin, sillä piispatar vakuutti hänelle, että juuri tuo ihmepussi oli niin äkisti piispan parantanut, ja että nauraminen oli ainoastaan paranemisen merkkejä. Ja tiesipä muori itsekin, että pussi se oli, joka auttoi.
Eukko tunsi itsensä hyvin onnelliseksi, kun oli voinut itse arkkipiispankin parantaa. Vaikka lääkäri, jonka lääkkeet nauttimatta oli heitetty ulos, siitä paranemisesta sitten ottikin kunnian. Ja nytkin jäi jokainen hyvälle mielelle.
* * * * *
Tämän pienen kertoelman pääpiirteet on näiden rivien kirjoittaja lapsuudessaan kuullut "tohtorin" leskeltä, rouva Bergeliniltä, joka kuoli v. 1853 lähes 90 vuoden vanhana Merikarvialla. Olen jostakin kuullut, että sama teinikepponen olisi kerrottu myöskin piispa Tegnéristä Ruotsissa. Luultavasti on siinä tapahtunut henkilöiden sekoitus, joka helposti on selitettävissä Tengström- ja Tegnér-nimien yhdenkaltaisuudesta. Kertomani asian todistukseksi mainitsen vielä, että pari vuosikymmentä sitten luin "Amerikan suomalaisesta lehdestä" "Kuun tervaajat"-nimisen kertomuksen samasta asiasta. Kertoja oli kuullut sen eräältä päähenkilön elossa olleelta naissukulaiselta Suomessa, joka oli antanut hänelle luvan kirjoittaa siitä sanomalehteen. Tämän päähenkilön nimeä hän ei kuitenkaan tahtonut julkaista, vaan sanoi ainoastaan hänen olleen "erään Suomen piispan". Toisten nimiä hän ei tietänyt. Mutta sanoi heitä kaikkiaan olleen "kolme ylioppilasta". Tämän kertojan hienotunteisuuden en kuitenkaan enää ole antanut estää itseäni nimiä julkaisemasta, sillä henkilöt ilman nimiä ovat kuin kasvit ilman juuria. Ja mikä on katsottu soveltuvaksi Tegnérin nuorukaisvuosiin, sopii myöskin Tengströmin nuoruuteen. Ja ennen kaikkea on parasta, että pikkuasioissakin etsimme totuuden esiin ja tiedämme, mikä on omaamme ja mikä vieraan.
Siinä oli tämä sama kertoja erehtynyt, että hän sanoi piispateinin itsensä esittäneen "saksalaista tohtoria". Tiedämme, että Tengström on 15 vuoden vanhana (1771) suorittanut ylioppilastutkinnon, ja olisi hän sentähden tietysti ollut ylen nuori tohtoria esittämään. Siksi täytyy rouva Bergelinin kertomuksen, jonka hän mieheltään, retken osanottajalta, on kuullut, olla oikea. Kuitenkin oli B., vaikka hänellä tohtorin osa olikin näyteltävänä, ainoastaan sivuhenkilö näytelmässä.
INKERI
Kertomus Isonvihan ajoilta